Liikuntaa lääkärin määräyksestä?!

Tästä aiheesta on ollut ajatuksenani kirjoittaa jo monesti aikaisemminkin. Olen vaan ollut jotenkin niin ymmälläni, etten ole saanut toimeksi. Mitenkähän sitä nytkin lähestyisin? Ikääntymisestä, liikkumisesta ja toimintakyvystä on ilmiselvästi kehittynyt mitä medikaalisin väestötason ongelma.

Liikkumisresepti, jos muut konstit eivät tehoa!

Ensimmäiseksi mietityttää Liikkumisreseptin näyttävä lanseeraus vuonna 2002. Jos ihmisiä ei saada muutoin liikkumaan, kirjoittaa lääkäri reseptin.

Kyseessä oli monitoimijainen yhteistyöhanke, jonka tarkoituksena oli luoda toimiva käytäntö liikunnan hyödyntämiseksi osana perusterveydenhuollon toimintaa. Tavoitteena oli myös luoda toimintamalli liikuntaa järjestävien tahojen ja terveydenhuollon yhteistyön perustaksi. Kuulostaa järkevältä.

Kuntalaisten hyväksyntää lääkärien mahdollisuudelle antaa kirjallisia liikkumisohjeita selvitettiin Kelan FINRISKI -tutkimuksen yhteydessä. Kolme neljästä vastaajasta oli sitä mieltä, että lääkärillä tulisi olla mahdollisuus kirjoittaa Liikkumisresepti lääkemääräyksen sijasta tai sen lisäksi. Käyttökyselyyn vastanneista lääkäreistä kaksi kolmesta piti Liikkumisreseptiä käyttökelpoisena liikuntaneuvonnan työkaluna. Suurimpina esteinä pidettiin ajan ja rutiinin puutetta ja perehtymättömyyttä asiaan. Stakesin toteuttamassa ylilääkärikyselyssä 28 % terveyskeskuksista käytettiin Liikkumisreseptiä suunnitelmallisesti. Yleisimmin se oli käytössä väestöpohjaltaan suuremmissa ja väestövastuuta toteuttavissa terveyskeskuksissa.

Lisätiedot hankkeesta: http://www.liikkumisresepti.net/.

Onko kukaan kuullut hankkeesta viime aikoina; web-sivustoa on päivitetty viimeksi vuonna 2005? J Olisi aika mielenkiintoista tutkia Liikkumisreseptin vaikuttavuutta eläkeikäisten terveysliikuntaan. Lisääntyykö liikkuminen reseptin saaneilla enemmän kuin esimerkiksi niillä, joilla liikuntaneuvonta ja –seuranta toteutetaan oman kunnan liikuntatoimessa, järjestössä tai vaikkapa kuntoutusneuvolassa? Taitaa jäädä nähtäväksi.

Lihasvoimaharjoittelu edistää kuin edistääkin liikkumiskykyä!

Hämmennystäni syvensi tieto viime vuonna valmistuneesta lääketieteen alaan kuuluvasta väitöskirjasta. Siinä tutkittiin kuntosaliharjoittelun vaikutuksia iäkkäiden naisten lihasvoimaan, tasapainoon ja oman elämän hallintaan.

Tutkimuksessa todettiin, että jos vanhus liikkuu huonosti ja vähän, huononevat sekä lihasvoima että mieliala. Huono lihasvoima puolestaan johtaa huonoon liikkumiskykyyn. J Tutkimustulokset osoittivat, että lihaskunto- ja tasapainoharjoittelu on tuloksekasta ja että tavoitteellinen liikuntaharjoittelu pitää ikäihmiset liikkumiskykyisinä muita pidempään. Harjoittelu parantaa myös mielialaa. J Parantuneesta lihasvoimasta huolimatta toimintakyvyssä ei kuitenkaan todettu edistystä eikä harjoittelu vähentänyt kaatumisia. J

Tutkimuksen löydät täältä: www.uku.fi/vaitokset/2007/ISBN978-951-27-0666-2ltimonen.htm

Hämmennykseni ei johtunut itse asiasta vaan siitä, että harjoittelun myönteiset vaikutukset mm. lihasvoimaan on toki ollut hyvin ja laajasti tiedossa jo vaikka kuinka pitkään…

Nuorena vitsa väännettävä!

Selvää on, että koko lailla hitaasti muuttuvat asiat ja ihmiset. Samat asiat keksitään yhä uudelleen. Luotettavasti suunnitellut ja toteutetut tutkimusasetelmat todentavat viimein sen, joka jo on ollut ehkä sukupolvienkin ajan hyvin tiedossa….

Mikä koko jutussa nyt niin ihmeellistä oli? Ymmärrän hyvin, että väestön liikkumattomuudesta ollaan terveydenhuollossa huolestuneita se kun aiheuttaa monenmoisia tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja ja lihavuutta. Siis lääketieteellisiä ongelmia.

Mutta onko ihminen tässä tietoa pursuavassa maailmassa todellakin niin tietämätön ja kovapäinen, ettei käyttäydy omaa terveyttään edistävästi muulla keinoin kuin lääkärin määräyksestä? Se on selvää, että liikkumattoman elämäntyylin muuttaminen liikkuvaiseksi ei ole ihan helppoa. Mikä onkaan hankalampaa kuin opitun poisoppiminen!

Liikuntatottumukset opitaan jo pienenä, joten seuraavassa kirjoituksessa taidankin paneutua liikuntatuntien riittämättömyyteen oppivelvollisuuskoulussa ja sosiaali- ja terveysalan ammatillisessa peruskoulutuksessa…

Kuka haluaa ostaa terveellisiä välipaloja?

Olin sydänkesällä seuraamassa D-poikien futisturnausta. Yhden päivän aikana yksi joukkue otteli neljä kertaa. Kivaa oli, ja sää suosi kesäistä liikuntaharrastusta, jota parempaa tuskin voisi kuvitella murkkuikää lähestyvillä pojilla olevankaan!

Liikunta edellyttää tuekseen myös tasapainoista ja laadukasta ravintoa, jonka sisältämien ravintoainemäärien painotussuositukset vaihtelevat ”koulukunnasta” riippuen. Puuhakkaat ja lapsensa harrastukseen ilmeisen sitoutuneet vanhemmat pyörittivätkin perinteiseen tapaan buffettia joukkueen varainhankinnan nimissä.

Urheilullisia poikia oli ilo katsella, mutta minkälaisia välipaloja olikaan tarjolla?

Karkkeja, sipsejä, jäätelöä, urheilujuomia, kaiken värisiä virvoitusjuomia, pullaa, sämpylöitä… Makkaraakin grillattiin suomalaiskansalliseen tyyliin – vaaleaa jauhoa sisältävää B-luokkaa. Tarjolla olleen perunakiusauksen tarkempi resepti jäi testaamatta…!

Hyvin on tiedossa, että maksimaalinen ja pitkäkestoinen urheilusuoritus edellyttää hyviä energiavarastoja, joita sitten suorituksen aikana käytetään. Mutta missä ravitsemusoppaassa sanotaan, että urheilijan hiilidyraattien pitää olla niitä kaikkein huonoimpia ja nopeimmin imeytyviä???

Jos pojalle ostetaan kalliita ja hienoja merkkinappiksia, miksi ihmeessä ravinnon ja välipalojen kohdalla ei vaadita laatua? Hyviä esimerkkejä olisivat täysjyväiset tai tummat leivät, juurekset ja hedelmät, pähkinät, kokolihamakkara ja muut –tuotteet jne.

Joopa joo. Tämäkin taitaa olla vaan teoriaa, sillä kuka ihme nyt sellaisia haluaisi ostaa!

Jopa on kesäkelit!

Tänään se tapahtuu. On odotettavissa kesän melkein ensimmäinen hellepäivä. Mutta ei huolta. Huomiseen mennessä sen pitäisi olla jo väistynyt pohjoisesta tulevan kylmän edeltä.

Siispä pikaisesti hellemekko, uikkarit ja aurinkovoiteet esiin! Ehkäpä peräti rajatonta rusketusta!?

Nyt kylläkin tuulee navakasti idän puolelta, mahtaakohan se helle sittenkään ehtiä tänne tänään… toivottavasti!!!

Mummot ja vaarit - ylös, ulos ja liikkeelle!

Ajatuksia herättävää oli lukea viime viikolla lehdistä, kun Oulunkylässä toimivan Kustaankartanon asukkaat järjestivät rollaattorimarssin ministeri Paula Risikon ja isä Mitron johdolla.

Melkein häkellyttävä oli vertaus vankien ja eläinten hoitoon. Laki määrää, että vangin on päästävä ulkoilemaan säännöllisesti. EU direktiivillä määrätään, että lehmien on päästävä ulos. Mitä ihmettä tästä pitäisi ajatella?

Suomessa on suuri määrä vanhuksia jotka eivät ole päässeet ulkoilemaan vuosiin. Osa asuu vanhustenhuollon laitoksissa, osa kotona ainoana ulkomaailman kontaktinaan kiireinen kodinhoitaja. Laitoksissa työskentelevän henkilöstön työaika on niin kortilla, että päivittäiseen ulkoiluun asiakkaiden kanssa ei ole minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia. Miten mahtaa olla ulkoiluun sopivien jalkineiden ja asusteiden kanssa?

Tutkimus ja arkitodellisuus eivät kohtaa tässäkään asiassa. Säännöllisen ulkoilun on todettu vähentävän lääkkeiden tarvetta ja lisäävän ruokahalua. Ulkoilu parantaa mielialaa ja elämänlaatua – iästä riippumatta.

Kaiken ikäisillä ihmisillä on oltava oikeus ulkoiluun ja liikkumiseen vaikka apuvälinein tai toisen ihmisen avustuksella. Kyse on ihmisoikeuksista.

Itse tehtyä vai kaupasta ostettua?

Ostin päivänä eräänä paikallisen ammattikoulun myymälästä poikani toivomuksesta ruisjauhoissa paistettuja muikkuja. Hän muisteli markkinoilla maistamiaan herkullisia neulamuikkuja, joita oli tarjottu valkosipulikastikkeen kanssa.

Olin tehnyt viikonloppuna ns. pitkän kaavan mukaan aiolia alkuperäisen katalonialaisen reseptin mukaan. Se valmistetaan käsin jauhamalla morttelissa valkosipulista, suolasta ja oliiviöljystä.

Kotiin ostettujen muikkujen seuraksi laimensin aiolin majoneesilla ajatellen, ettei se peittäisi kokonaan kalan makua. Ajattelin myös, ettei maittavampaa eikä terveellisempää ateriaa (= ne muikut, oliiviöljy ja valkosipuli) voi koululaiselleen tarjota.

Mutta mikä olikaan lopputulos? Maku ei täsmännytkään markkinamuistojen kanssa valkosipulimajoneesista kun puuttui sokeri. Kuulemma se kaupasta ostettu olisi ollut parempaa!

Mihin päättyy liikunta ja mistä alkaa kuntoutus?

Muistan luennoineeni jo 1980-luvulla valtakunnallisilla opintopäivillä ja kirjoittaneeni eri ammatti- ja järjestölehtiin siitä, mistä alkaa kuntoutus ja voiko se olla ehkäisevää. Entäpä mitä tarkoittavat primaari-, sekundaari- ja tertiääri kuntoutus? En tiedä, voisiko kysymystä edes esittää, rajoja kun ehkä ei kannattaisi vetää. Mutta onko maailma muttunut mihinkään, kun samaa asiaa pohdin taas kerran.

Terveysliikuntaa...

Liikuntalain (1998) tarkoituksena on edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä. Kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle järjestämällä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa ja tarjoamalla liikuntapaikkoja.Tietoa liikunnan terveyttä edistävistä vaikutuksista on ollut jo pitkään. Näkökulmaa on laajennettu sairauksien tutkimuksesta psyykkisten, sosiaalisten ja henkisen hyvinvoinnin hyötyjen tunnistamiseen. terveysliikuntaa on kaikki sellainen fyysinen aktiivisuus, jolla on myönteisiä vaikutuksia terveyteen ja terveyskuntoon (Ikääntyneiden ihmisten ohjatun terveysliikunnan laatusuositukset 2004).

Tunnuspiirteitä ovat säännöllisyys, kohtuukuormitus ja jatkuvuus. Terveysliikunta käsittää kaikki toistuvat fyysisen aktiivisuuden muodot, joita ovat esimerkiksi hyötyliikunta, ammattiin ja työtehtäviin sisältyvä liikkuminen, ulkoilu ja muu vapaa-ajan harrastusliikunta. Parhaiten liikunta edistää terveyttä elämäntapana. Edellytyksiä fyysiselle aktiivisuudelle luodaan, kun liikunta on olennainen osa terveys-, liikenne-, sosiaali-, ympäristö-, nuoriso- ja koulutuspolitiikkaa sekä maankäytön suunnittelua.

Laadukkaasti toteutettuna ikäihmisille suunnattu ohjattu terveysliikunta on monipuolista, turvallista, toimintakykyä kehittävää, itsenäisyyteen kannustavaa, oma-aloitteisuutta ja rohkeutta ylläpitävää sekä hyvää mieltä tuottavaa. Toimintakykyä edistävä liikunta on usein toistuvaa, säännöllisesti jatkuvaa sekä kuormittavuudeltaan ja määrältään sopivaa ja riittävää. Tällainen liikunta vastaa toteuttajansa fyysistä kuntoa, motorisia taitoja, motivaatiota ja kiinnostuksen kohteita eikä sisällä vammautumisen vaaraa.

...vai ehkäisevää kuntoutusta?

Ehkäisevä (vai ennakoiva?) ja varhaisvaiheen kuntoutus on suunnitelmallista, voimavaralähtöistä ja ikäihmisen muuttuviin elämäntilanteisiin joustavasti reagoivaa moniammatillista toimintaa. Ikäihmistä autetaan tiedostamaan omasta kunnosta ja terveydestä huolehtimisen vaikutus toimintakykyyn, ennakoimaan toimintakyvyn rajoittumista uhkaavat tilanteet ja reagoimaan niihin ajoissa.

Kuntoutuksessa korostetaan kokonaisvaltaisuutta. Tavoitteena on toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen, hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistäminen, rajoittumisen ehkäiseminen tai heikkenemisen hidastaminen. Kuntoutus on aina ikäihmisen ja hänen lähiympäristönsä muutos-, kasvu- ja oppimisprosessi. Asiantuntijan roolina on toimia asiakkaan valmentajana.

Kuntoutus on tavoitteellista yhteistyötä. Se voi olla yksilö- tai ryhmäkohtaista, lyhytkestoista tai läpi elämän kestävä ja eri vaiheita sisältävä laaja-alainen prosessi. Kuntoutus voi sisältää toimenpiteitä, joiden avulla pyritään saavuttamaan tai palauttamaan toimintoja tai kompensoimaan jonkin toiminnon menetystä tai puuttumista tai toiminnallista rajoitusta. Kuntoutus on myös erityisiä kuntoutuskäytäntöjä ja –menetelmiä osaavaa ja kehittelevää toimintaa esimerkiksi fysioterapiaa, toimintaterapiaa, puheterapiaa ja neuropsykologista kuntoutusta.

Ehkäisevässä kuntoutuksessa tuetaan ja vahvistetaan ikäihmisen ja hänen lähiympäristönsä fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia voimavaroja ja toimintaedellytyksiä. Yhdessä ihmisen kanssa etsitään elämänhallinnan keinoja tilanteessa, jossa mahdollisuudet sosiaaliseen selviytymiseen ovat uhattuina tai heikentyneet. Lähtökohtina ovat ikäihmisen elämäntilanne ja -historia, tarpeet, roolit, voimavarat ja identiteetti, joista nousevat kuntoutuksen yksilölliset tavoitteet.

Veteen piirretty viiva?

Palaan ajatukseen siitä, mihin terveysliikunta päättyy ja mistä alkaa ehkäisevä kuntoutus. Usein ammatillisen toiminnan, kulttuurin, hyvinvoinnin edistämisen, hoidon, kuntoutuksen ja terveysliikunnan keinot ja toimintatavat kietoutuvat yhteen. Terveysliikunta ja ehkäisevä kuntoutus tähtäävät molemmat ihmisen liikkumis- ja toimintakyvyn säilymiseen ja siirtää mahdollisten muiden palveluiden tarvetta tuonnemmaksi.

Rajanveto voi olla vaikeaa eikä edes välttämätöntä, mutta yhteistyötä eri toimijoiden välillä tarvitaan saumattomien palveluketjujen varmistamiseksi.

Palvelu-, kuntoutus- ja liikuntatarpeen arviointi ja ´täsmä´interventioiden oikea kohdentaminen oikeassa elämäntilanteessa kannattaa, mutta se edellyttää sosiaali-, terveys- ja liikuntatoimien palvelujärjestelmältä herkkää ja nopeaa reagointia sekä tiivistä ja verkostomaista yhteistyötä.