Olin sydänkesällä seuraamassa D-poikien futisturnausta. Yhden päivän aikana yksi joukkue otteli neljä kertaa. Kivaa oli, ja sää suosi kesäistä liikuntaharrastusta, jota parempaa tuskin voisi kuvitella murkkuikää lähestyvillä pojilla olevankaan! Liikunta edellyttää tuekseen myös tasapainoista ja laadukasta ravintoa, jonka sisältämien ravintoainemäärien painotussuositukset vaihtelevat ”koulukunnasta” riippuen. Puuhakkaat ja lapsensa harrastukseen ilmeisen sitoutuneet vanhemmat pyörittivätkin perinteiseen tapaan buffettia joukkueen varainhankinnan nimissä.
Urheilullisia poikia oli ilo katsella, mutta minkälaisia välipaloja olikaan tarjolla?
Karkkeja, sipsejä, jäätelöä, urheilujuomia, kaiken värisiä virvoitusjuomia, pullaa, sämpylöitä… Makkaraakin grillattiin suomalaiskansalliseen tyyliin – vaaleaa jauhoa sisältävää B-luokkaa. Tarjolla olleen perunakiusauksen tarkempi resepti jäi testaamatta…!
Hyvin on tiedossa, että maksimaalinen ja pitkäkestoinen urheilusuoritus edellyttää hyviä energiavarastoja, joita sitten suorituksen aikana käytetään. Mutta missä ravitsemusoppaassa sanotaan, että urheilijan hiilidyraattien pitää olla niitä kaikkein huonoimpia ja nopeimmin imeytyviä???
Jos pojalle ostetaan kalliita ja hienoja merkkinappiksia, miksi ihmeessä ravinnon ja välipalojen kohdalla ei vaadita laatua? Hyviä esimerkkejä olisivat täysjyväiset tai tummat leivät, juurekset ja hedelmät, pähkinät, kokolihamakkara ja muut –tuotteet jne.
Joopa joo. Tämäkin taitaa olla vaan teoriaa, sillä kuka ihme nyt sellaisia haluaisi ostaa!
