Fugessa kesällä 2013

Samaan aikaan, kun Suomessa ovat kesäkuun säät olleet lähinnä "vaihtelevat", on Costa del Sol taas tälläkin kertaa tarjonnut lupauksensa mukaan yllin kyllin aurinkoa ja lämpöä. Kesäkausi on täällä hiljalleen käynnistynyt, mutta vilkkain sesonki on kuitenkin vasta elokuussa. Silloin rannat täyttyvät Espanjan sisämaasta meren äärelle lomaansa viettämään tulevista perheistä. Huhut kuitenkin kertovat, että Suomeenkin on luvassa hellettä. No, täällä on hyvä harjoitella josko keho olisi kotiin palattuani jo tottunut lämpimään.

Täällä Fuengirolassa Espanjan talouden taantuma näkyy ja tuntuu. Työttömyysluvut ovat huipussaan. Liikehuoneistoja on tyhjillään lähes joka korttelissa, ja monet perinteisetkin kaupat ovat lopettaneet toimintansa. Tuttu Hipermercadomme on tyhjennetty, ja taloyhtiömme perinteinen Bar Lynda on myytävänä. Ruoan ja kulutustavaroiden hintataso on selvästi laskenut. Myös ravintolaihinnat ovat muutuneet. Olemme monia vuosia käyneet ravintoloissa, enkä aikaisemmasta muista, että ruoka-annosten hinnat olisivat laskeneet. Kerjäläisiä on täällä aina näkynyt kaduilla, mutta nyt heitä on enemmän, kuin koskaan ennen.

Olen käymässä täällä ensimmäistä kertaa kokonaan yksin. Edes Nemo ei ole seuranani. Päivät soljuvat omaan tahtiinsa kaikenlaisia asioita hoidellen. Myös päättymätön urakkani, ikkunoiden pesu, on jatkunut aikaisempaan tapaan. Koska huoneistomme voi olla pitkiäkin aikoja tyhjillään, on lisäksi aina välillä siivottava parvekkeelle Afrikasta tuulen mukana lentänyttä keltaista hiekkaa pois. Pikkutehtävät ovat pitäneet minut sen verran kiireisenä, etten perinteiseen tapaani ole ehtinyt uima-altaalle. Sen sijaan talomme muut asukkaat tuntuvat asuneen pihalla ja auringossa minunkin edestäni. 

Vain yksi asia huolestuttaa. Itsekseen liikkuminen kaupungilla myöhään illalla ei tunnu oikein luontevalta.  Turvallisemmalta tuntuisi roikkua lähes kenen tahansa käsipuolessa. ;) Tai sitten pitää olla koira mukana. Vai pitäiskö ulos lähtiessä ottaa mukaan mummolta jäänyt pippurisumute?

Kohtaaminen uima-altaalla.

Superkuu 23.6

Tänään on Espanjassa juhannuspäivä

Keskikesää juhlitaan täällä 23. kesäkuuta San Juanin päivän aattona. Ihmiset kerääntyvät juhlimaan rannoille ja varustautuvat pitkään yöhön ottamalla mukaan ruokaa ja juomaa. Nuotiot ja meri ovat tärkeä osa puhdistautumisen perinnettä. Espanjalaiset nimittäin uskovat, että juhannusyönä kasvojen, käsien ja jalkojen peseminen puhdistaa kuluneen vuoden taakat. Nuotion yli hyppäämällä saa poltettua pois kerätyt ongelmat.

Näin kirjoittavat lehdet. Yritin eilen illalla perehtyä muutaman tunnin ajan siihen, miten juhannusaattoa vietetään Fuengirolan rannoilla. Väkeä oli liikkeellä tavallisen lauantain tapaan paljon. Meno oli lähellä puolta yötä jo lähes hurjaa, kunnes jouduin luovuttamaan ja palaamaan takaisin kotiin. Yksikseen ei ollut ihan turvallinen olo, enkä muutenkaan jaksanut valvoa tarpeeksi pitkään. Kuva on internetistä löytämäni.

Hyvää Juhanusta!

Nuotion yli hyppääminen polttaa vuoden aikana kertyneet taakat.

Houkutin, joka tehoaa ainakin minuun

Ravintoloiden välinen kilpailu asiakkaista on aina ollut täällä kovaa, mutta nyt entistäkin kovempaa. Sisäänheittäjät seisovat kaduilla ja houkuttelevat asiakkaita, ruokalistat ovat kaikilla mahdollisilla kielillä, jopa suomeksi, trendiruokia tarjotaan kaikkialla. Mutta minä valitsen ravintolan sen perusteella, tarjoaako se ilmaisen wifin vai ei. Tätäkin bloggausta kirjoitan kuppilassa, jonka nimi on Bohemia, ja se sijaitsee Paseo Maritimolla.

Nyt on Juhannusaaton ilta, eikä oikein tehnyt mieli mennä katsomaan menoa paikallisessa suomalaistavintolassa. Asiakkaita hankkiakseen se tietenkin vetoaa suomalaisuuteen ja kieltämättä, makkaran grillaus aallonmurtajalla olisi voinut olla eksoottinen kokemus.

Tilaamani cesar-salaatti ei ole mitenkään erityinen. Olisin tehnyt itse vähintään yhtä hyvän salaatin. Ja kotonani olisi ollut parempaa punaviiniäkin. Niin tai näin. Vatsa on täynnä, viinilasillisen ja kahvikupin  takaa on mukava katsella ohi kulkevia ihmisiä, ja mieli on lähes kevyt. Niin, ja sainhan kirjoitettua taas yhden jutun.

Huomenna täällä vietetään San Juania ja rannoilla sytytetään kokkoja. Uudet bloggaukset silloin.

Hyvää Juhannusta!

Terveyttä oliiveista!

Perheemme Fuengirolan Puebla Luciassa jo 27 vuotta

Poikani Raoulin isovanhemmat Orvo ja Aili Lehtonen saapuivat Andalusian Fuengirolaan junalla 1970-luvulla ja ihastuivat seutuun, jota turismi ei vielä silloin ollut muuttanut. Rikollisuutta ei ollut kuten Italiassa eikä matka Suomesta ollut niin pitkä, kuin olisi ollut Amerikan Floridaan. Myös ilmasto houkutteli viettämään talvia täällä, sillä aurinkorannikko on todellakin nimensä veroinen: aurinko paistaa pääosan vuodesta. Talvella kuitenkin voi sataa pitkiäkin aikoja yhtäjaksoisesti.

Siihen aikaan kaupunki loppui ennen Puebla Lucian aluetta, joka oli lähes autio. Oliivipuita ja sokeriruokoviljelmiä oli siellä täällä, katuja ei lainkaan. Orvo ja Aili löysivät eläkepäiviensä uuden kodin aivan juna-aseman takaa, silloin vielä rakentamattomalta maa-alueelta. Tänne oli hyvä asettua.

Fuengirolan alkuperäinen nimi oli Sohail. Arabit kutsuivat paikkaa nimellä Suel, Sohailin linnanpihalle paistavan tähden mukaan. Fuengirola ilmeistyi karttoihin 1400-luvulla, kukaan ei tiedä varmuudella miksi. Yleisimmät arvaukset ovat:

• Font Jirola - Sohailin linnan lähde

• Funeracio - Sohailin linnan hautuumaa

• Fortaleza – linnakealue

Puebla Lucian rakentaminen käynnistyi 1980-luvun alussa Pitarchín veljesten toimesta; isoveli omisti maapohjan, ja pikkuveli oli arkkitehti. Orvo kuuli Don Vicenten hankkeesta ja osti huoneiston pelkkien piirustusten perusteella. Kompassiin turvaten hän valitsi asunnon kaakkoon, mutta aurinko paistaa sisään vain talvisin, koska parvekkeen katto suojaa huoneistoa kesällä. Talvella on lämmintä ja kesällä viileää: käytäntö on osoittanut, että vaihteluväli on varjossa +3 - +54 ºC.

Kun rakennustyöt alkoivat lohkolla XIV, Don Vicente Pitarch sai kuulla jostakin, että Marja-Liisa Kirvesniemi oli kuuluisa nimi Suomen murtomaahiihdossa. Kuten kaikki hyvät liikemiehet, Don Vicente päätteli, että Kirvesniemen nimi saattaisi houkuttaa potentiaalisia suomalaisia asiakkaita; talo nimettiin Marja-Liisaksi, ja Kirvesniemi oli lupautunut kastetilaisuuteen. Suomen Hiihtoliitto suhtautui hankkeeseen nurjasti ja käsi pitkänä pyysi rahaa Pitarchilta Kirvesniemen nimen käytöstä. Pitarch suuttui, rahat jäivät saamatta, ja niinpä talokin on enää pelkkä Marja-Liisa kaikkien muiden maailman marjaliisojen joukossa. Huvittavaa asiassa kaiken muun lisäksi on se, että espanjalaiset eivät osaa sanaparia lausua, parhain lopputulos on Marha-Luiza tai jotakin sinnepäin. Seikan muistaminen on mitä tärkeintä, jos puhelimella tilaa taxin… ”Puebla Lucia, Edificio Marha-Luiza, por favor”, 35 Calle Maestra Angeles Aspiazu.

Fuengirola on ennen kaikkea espanjalaisten kaupunki, turistit ovat vain vähemmistönä; paikallisia asukkaita on noin 70 000, mutta kesäkuukausina asukasmäärä moninkertaistuu turistivirran vuoksi. Aikanaan puhuttiin kulttuurien sulatusuuneista. Kun seuraa andalusialaisten suhdetta ”muukalaisiin”, käsite saa aivan uuden katsantokulman.

Bosnian sodan aikana pakolaisia pyrki myös Fuengirolaan. Kaupungin kanta oli selkeä, elämiseen oli jäätävä 2 000 mk vuokran jälkeen. Jos ei ollut tuloja, sai palata junalla lähtöpisteeseen. Mijaksen juutalainen seurakunta takasi omansa, muut palautettiin. Tämä tapaus kuvaa täkäläistä asennetta; jos tulet toimeen omillasi, olet aina tervetullut, muuten et koskaan.

Niinpä Fuengirolan Ayuntamiento tarjoaa äänioikeutta paikallisvaaleissa myös ulkomaalaisille, joilla on sosiaaliturvatunnus (NIE) ja paikallinen osoite. Asialle löytyy luonnollinenkin selitys; Espanjassa EU-tuet jaetaan kunnallisvaalien äänioikeutettujen lukumäärän perusteella. Toisaalta Fuengirolan kaupunki pitää omistaan huolta tavalla, joka Suomessa on harvinaista. Ulkomaalaisille asukkaille on järjestetty vaikutuskanava kaupungin johtoon. KELA:sta saa Espanjassa kelpaavan eurooppalaisen sairausvakuutuskortin.

Lucia, joksi alue on nimetty, oli pyhimys, joka legendan mukaan kuoli marttyyrina Syrakusassa vuonna 304 Diocletianuksen vainossa. Monissa kuvissa Lucia kannattelee silmiään, sillä muistimme mukaan vainojen yhteydessä Lucia menetti näkönsä. Meidän Luciamme saa tuoreet leikkokukat vieläkin 1 700 vuoden jälkeen miltei päivittäin Paseo Jesus Santos Reinín portille.

Karttalinkki Puebla Lucian Marja-Liisaan. 

Meidän Luciamme.

Puebla Lucian alue alkaa heti kauppahallin takaa. Takana häämöttää Mijas-vuori.

Yksi alueen kolmesta uima-altaasta.

Yksi alueen suihkulähteistä.

Talomme kadulta katsottuna. Naapurihuoneisto on myytävänä.

Takkaa käytetään grillaukseen. :)

Näkymä parvekkeelta.

Ulko-ovi.

Pihalta näkymä taloomme.

Keittiön ikkunasta näkyy Mijas-vuori.

Jokainen meistä on erityinen

Seurasin lauantai-illalla, kun naapurissamme sijaitsevasta aikuisten kehitysvammaisten asuin- ja toimintayksiköstä lähti parhaimpiinsa pukeutunut parinkymmenen hengen joukko kohti Paseo Maritimoa iltaa viettämään. Meno oli sopuisaa ja mukavaa tuntui olevan. On kerrassaan mainiota, kun ollaan ihan kaupungin keskustassa kaiken muun elämän keskellä.

Muutenkin yksikön elämä on levittäytynyt kadulle, ja toiminta vaikuttaa monipuoliselta. Puutarhassa touhutaan päivittäin, kadulla pidetään kirpputoria, katua ja pihaa siivotaan jne. Elämä vaikuttaa leppoisalta.

Vieressä on myös kehitysvammaisten lasten avotoiminnan yksikkö. Pieniä lapsia tuodaan aamuisin ja haetaan iltapäivisin. Jotkut tulevat kävellen, jotkut autolla, toiset kaupungin järjestämällä kuljetuksella.

Ja tänään oivalsin, että mikä tässä tuntuu niin myönteiseltä. Vammainen lapsi ei sosiaalisen aseman perusteella valitse perhettä, johon hän syntyy. Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen on kaikille perheille yhteinen tavoite, johon ei vaikuta vanhempien yhteiskunnallinen asema tai varallisuus. Yhteistyötä on kaikkien tehtävä ja lasten oikeuksia puolustettava.

Siestan aikaan on hyvä blogata: Retki Mijakseen

Päätin tänään aamulla reippailla jalan läheiselle Mijas-vuorelle. Ei muuta, kuin reppu selkään, vesipullo ja kamera mukaan ja lenkkarit jalkaan. Lähteä piti hyvissä ajoin, sillä puolen päivän jälkeen siestan aikaan aurinko on kuumimmillaan. Onneksi täällä ei vielä ole helle, itse asiassa keli on ihan optimaalinen. Joka päivä paistaa aurinko, mutta kotona sisällä ei tarvita ilmastointia. Vielä.

Mutta niin siinä kävi, että puolessa välissä matkaa piti vaihtaa jalankulku bussikyytiin. Kunnossani ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Kantapääni vaan eivät kestäneet lenkkareita. Eikä tietenkään mukana ollut laastaria. Nyt jaloissani on mukavan kokoiset ja tuntuiset vesirakkulat, jotka pitävät huolen siitä, että pari päivää on pidettävä väliä lenkkeilystä. Tämä on ihan amatööritouhua, melkein hävettää myöntää, että ollaan ammattilaisia...

Mijas oli entisellään. Turisteja on joka paikassa; mistä noita aasialaisia oikein riittää? Ja venäjää puhuvia. Matkamuistomyymälöiden valikoima oli pysynyt entisellään. Ne kaikki on jo aikaisempina vuosina tullut hankittua, joten päätin tällä kertaa säästää rahani.

Kaupungissa kävin nauttimassa kupillisen café cortadoa ja omeletin con queso. Kahvilasta oli huikea näköala ylös vuorelle, jonka rinteen havumetsä näyttää kasvaneen takaisin taannoisen metsäpalon jäljiltä. Yksinäinen kirkko on edelleen paikallaan ja kutsuu kiipeämään luokseen. Ehkä jo seuraavalla kerralla?

Ennen paluumatkaa kävin sytyttämässä kynttilät Heikille, mummolle ja taatalle. Olen vieraillut kiveen louhitussa viehättävässä kirkossa jo 25 vuoden ajan. Tuoreita kukkia oli kirkkosali jälleen tulvillaan. Siellä mieli rauhoittuu.

Kotiin palattuani ehdin vielä mennä katsastamaan antiikkimarkkinat Fuengirolan feria-alueella, joka sijaitsee parin korttelin päässä kodistamme. Markkinat järjestetään joka lauantai. Ihmisiä, myyjiä ja tavaroita oli tarjolla laidasta laitaan. Aurinko oli kuitenkin jo ehtinyt korkealle ja palasin pikakierroksen jälkeen kotiin kirjoittaakseni tämän jutun.

Mijas häämöttää edessä

QR-koodeja kaikkialla

Café cortado

Uusi metsä on kasvanut palaneen tilalle

Kynttilät Heikille, mummolle ja taatalle

Näkymä meidän kotiin

Paluumatka bussilla...

Fuengirolan lauantaimarkkinat

Fugeen asioita hoitamaan, all by myself

En muista käyneeni Fugen kodissamme koskaan aikaisemmin ilman seuraa. Viime vuosina jokaisella matkalla on mukana ollut myös Nemo, lentokoneen ruuman äänet hyvin kestävä teräshermoinen scipperkemme. Nyt Nemo sai jäädä kotiin vahtimaan Poitsun touhuamista. Rudi puolestaan meni hoitoon Koirahotelli Pia's Dreamdogiin. Siellä koira saa juosta metsässä ja, jos luoja suo, uida uima-altaassa. Jälkimmäinen on kuitenkin helpommin sanottu, kuin tehty. Sen tietää varsinkin Pia, the uimaope.

Kirjoitan tätä bloggausta matkalla Helsingistä Malagaan. Viihdytän itseäni kirjottamalla, sillä lentokoneessa on aina yhtä tylsää. Mihinkään et voi mennä etkä lähes mitään tehdä. Satunnaisessa otoksessa kanssamatkustajia on itkeviä vauvoja, lippalakkisia suomalaisia miehentapaisia, juhlatunnelmaa kaljasta hakevia lomalaisia ja tympeitä Finskin lentoemoja. Loputtomat vessajonot, ahtaat paikat ja minimiin karsitut palvelut pitävät huolen siitä, että ylellisyys on kaukana. Jopa kahvikeksistä saa erikseen maksaa. Teeveestä tulee joku käsittämätön video moottoripyörän moottorin historiasta ja kehitysvaiheista. Ducati, mikä se on?

Eikä yhtään lohduta tieto, että lentomme tällä kertaa vie enemmän aikaa, kuin yleensä. Ranskalaiset lennonjohtajat ovat lakossa, minkä seurauksena emme voi lentää Ranskan ilmatilassa. Kierrämme Puolan Tsekin, Italian ja Algerian kautta. Vielä ei ole tietoa siitä, mihin aikaan yöllä olemme perillä. Toivottavasti pääsemme perille.

Pimenevässä illassa tasaisen maiseman jälkeen näen lentokoneen ikkunasta ensimmäiset vuorijonot. Olemmekohan Pohjois-Italian päällä? Lunta, lunta! Pääsisipä tuonne alas ihailemaan maisemia. Niinpä, Italiassa en ole koskaan käynyt. Enkä osaa lasketella. Ehkä sitten seuraavassa elämässä...

Perillä ollaan. Kohta lähden tarkistamaan, onko kuvan puu vielä tallella. Kuva on otettu vuonna 2004, kun Raoul oli 8-vuotias.

Rakastan Sinua Aina.

Tämä Jonne Aaronin tulkinta laulusta kertoo ihan kaiken: Kylmä ilman sua. Ja vielä toinen laulu, Laura Närhen Mä annan sut pois.

Olet niin kovin läsnä, kun muistokivesi ei makaa yksikseen missään

 persoonattomalla hautausmaalla, jonne ei saa tuoda koiria eikä edes fillaroida. 

Joka kerta tullessani mökille katson ensimmäiseksi kiveä ja noukin 

vuodenajan kukat vaasiin. Muistosi elää sydämessäni.

Olit tatuoitu elämääni. Nyt olet ihollani.