Liikkumisresepti, jos muut konstit eivät tehoa!
Ensimmäiseksi mietityttää Liikkumisreseptin näyttävä lanseeraus vuonna 2002. Jos ihmisiä ei saada muutoin liikkumaan, kirjoittaa lääkäri reseptin.
Kyseessä oli monitoimijainen yhteistyöhanke, jonka tarkoituksena oli luoda toimiva käytäntö liikunnan hyödyntämiseksi osana perusterveydenhuollon toimintaa. Tavoitteena oli myös luoda toimintamalli liikuntaa järjestävien tahojen ja terveydenhuollon yhteistyön perustaksi. Kuulostaa järkevältä.Kuntalaisten hyväksyntää lääkärien mahdollisuudelle antaa kirjallisia liikkumisohjeita selvitettiin Kelan FINRISKI -tutkimuksen yhteydessä. Kolme neljästä vastaajasta oli sitä mieltä, että lääkärillä tulisi olla mahdollisuus kirjoittaa Liikkumisresepti lääkemääräyksen sijasta tai sen lisäksi. Käyttökyselyyn vastanneista lääkäreistä kaksi kolmesta piti Liikkumisreseptiä käyttökelpoisena liikuntaneuvonnan työkaluna. Suurimpina esteinä pidettiin ajan ja rutiinin puutetta ja perehtymättömyyttä asiaan. Stakesin toteuttamassa ylilääkärikyselyssä 28 % terveyskeskuksista käytettiin Liikkumisreseptiä suunnitelmallisesti. Yleisimmin se oli käytössä väestöpohjaltaan suuremmissa ja väestövastuuta toteuttavissa terveyskeskuksissa.
Lisätiedot hankkeesta: http://www.liikkumisresepti.net/.
Onko kukaan kuullut hankkeesta viime aikoina; web-sivustoa on päivitetty viimeksi vuonna 2005? J Olisi aika mielenkiintoista tutkia Liikkumisreseptin vaikuttavuutta eläkeikäisten terveysliikuntaan. Lisääntyykö liikkuminen reseptin saaneilla enemmän kuin esimerkiksi niillä, joilla liikuntaneuvonta ja –seuranta toteutetaan oman kunnan liikuntatoimessa, järjestössä tai vaikkapa kuntoutusneuvolassa? Taitaa jäädä nähtäväksi.
Lihasvoimaharjoittelu edistää kuin edistääkin liikkumiskykyä!
Hämmennystäni syvensi tieto viime vuonna valmistuneesta lääketieteen alaan kuuluvasta väitöskirjasta. Siinä tutkittiin kuntosaliharjoittelun vaikutuksia iäkkäiden naisten lihasvoimaan, tasapainoon ja oman elämän hallintaan.
Tutkimuksessa todettiin, että jos vanhus liikkuu huonosti ja vähän, huononevat sekä lihasvoima että mieliala. Huono lihasvoima puolestaan johtaa huonoon liikkumiskykyyn. J Tutkimustulokset osoittivat, että lihaskunto- ja tasapainoharjoittelu on tuloksekasta ja että tavoitteellinen liikuntaharjoittelu pitää ikäihmiset liikkumiskykyisinä muita pidempään. Harjoittelu parantaa myös mielialaa. J Parantuneesta lihasvoimasta huolimatta toimintakyvyssä ei kuitenkaan todettu edistystä eikä harjoittelu vähentänyt kaatumisia. J
Tutkimuksen löydät täältä: www.uku.fi/vaitokset/2007/ISBN978-951-27-0666-2ltimonen.htm
Hämmennykseni ei johtunut itse asiasta vaan siitä, että harjoittelun myönteiset vaikutukset mm. lihasvoimaan on toki ollut hyvin ja laajasti tiedossa jo vaikka kuinka pitkään…
Nuorena vitsa väännettävä!
Selvää on, että koko lailla hitaasti muuttuvat asiat ja ihmiset. Samat asiat keksitään yhä uudelleen. Luotettavasti suunnitellut ja toteutetut tutkimusasetelmat todentavat viimein sen, joka jo on ollut ehkä sukupolvienkin ajan hyvin tiedossa….
Mikä koko jutussa nyt niin ihmeellistä oli? Ymmärrän hyvin, että väestön liikkumattomuudesta ollaan terveydenhuollossa huolestuneita se kun aiheuttaa monenmoisia tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja ja lihavuutta. Siis lääketieteellisiä ongelmia.
Mutta onko ihminen tässä tietoa pursuavassa maailmassa todellakin niin tietämätön ja kovapäinen, ettei käyttäydy omaa terveyttään edistävästi muulla keinoin kuin lääkärin määräyksestä? Se on selvää, että liikkumattoman elämäntyylin muuttaminen liikkuvaiseksi ei ole ihan helppoa. Mikä onkaan hankalampaa kuin opitun poisoppiminen!
Liikuntatottumukset opitaan jo pienenä, joten seuraavassa kirjoituksessa taidankin paneutua liikuntatuntien riittämättömyyteen oppivelvollisuuskoulussa ja sosiaali- ja terveysalan ammatillisessa peruskoulutuksessa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti