Hyvää Uutta Vuotta!

¡Feliz Año Nuevo 2012 a todos Ustedes!

En ymmärrä metsästystä vaikka kuinka yrittäisin

Facebookissa käytiin hiljan lyhyt ja ajatuksia herättävä ajatustenvaihto peurojen kaatamisesta. Kaikkien  meidän ihailtavaksemme tarjottiin video, jossa mäyräkoira ensin ajaa peuraa metsästäjien näköpiiriin. Video päättyy laukauksiin ja peuran kuolemaan. Video on löydettävissä myös netistä.

Perusteluna metsästykselle ovat liikennekuolemat peurakannan lisääntymisen ja hyvinvoinnin seurauksena. Riista- ja hirvieläinten, suurpetojen ja hylkeiden kantoja pitää säädellä, niin olen lukenut. Esimerkiksi peura kannattaa kaataa itse, että saa sen lautaselleen mieluummin, kuin että se tarjoiltaisiin auton tuulilasin kautta. Ymmärrän tämän.

Tarkalleen ottaen en kuitenkaan ota kantaa itse peuroihin tai muihin riistaeläimiin, niiden määrään, liikenneonnettomuuksien todennäköisyyteen, onnettomuuksissa vammautuneisiin ihmisiin jne. Metsästyksen oikeutus ja etiikka kiinnostaa. En ole kasvissyöjä, en kannata eläinten tehotuotantoa, enkä silti voisi ampua nisäkästä ruokapöytääni. Yhtälö vaikuttaa kestämättömältä enkä haluaisi sulkea silmiäni tältä epäloogisuudelta. Samaan aikaan mietityttää myös se, että Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan uhanalaisia riistanisäkkätä ovat ahma, susi, karhu, ilves hilleri, majava, norppa, metsäpeura, saukko ja metsäjänis. Säälin syvästi niitä petoeläimiä, jotka vahingossa joutuvat metsästyskoirien ja ihmisten tielle. Mitään eläintä ei niin paljon vihata ja pelätä, kuin sutta.

Kaikki edellä kirjoitettu on vain tosiasioiden kiertämistä, eikä muuta itse asiaa. Sen kanssa on siis vain jatkettava elämää. Mutta sitä en ymmärrä, että mikä on se ohi kiitävän hetken kestävä ajatus metsästäjällä, joka ensin luontoystävänä ja eränkävijänä ihailee peuran kauneutta ja herkkyyttä ja silmän räpäyksessä painaa liipasinta ampuen tuon kauneuden kuolleeksi. Onko se tunne ilo, riemu, onnistuminen, jahdin päättymisen tuoma helpottuminen vai mikä? Minun tunteeni on suru. Suru siitä, että eläimet ja ihmiset emme ilmeisesti pysty elämään rinnakkain ilman, että ihmisen pitää tilanteeseen puuttua ja määritellä, kenellä on oikeus elämään ja kenellä ei.

Syksy

Liekkö syynä syksyisen harmaa keli ulkona, mutta näin sunnuntai-aamuna on vaan jotenkin haikea olo. Ihan on pakko postata tänne lempirunoni, Lauri Pohjanpään Syksy.

"Kaksi vanhaa, vanhaa varista

nuokkuu hiljaa pellon aidalla.

Ruskea on rinta kaisliston,

taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

"Kurkikin jo lähti", veljelleen

toinen virkkaa niinkuin itsekseen.

Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin

"niin maar; lähti", sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.

Järven pintaan sade soittelee.

Sukii siivenselkää toisen pää.

Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy.

Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy

yli pellon musta kynnöksen.

Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista

nuokkuu aatoksissaan aidalla.

"täytyy tästä...", toinen havahtuu,

lentoon verkkaisesti valmistuu.

"Käyhän taaskin tarinoimassa.

Oli oikein hauska tavata."

Opiskelijoiden tupakointi naapuruston riesaksi

Kohta tasan vuosi sitten opiskelijoiden tupakointi oppilaitosten alueilla kiellettiin. Lain sisältämä perimmäinen ajatus on sinänsä kannatettava, mutta tupakointikiellon seuraukset eivät. Asun Turun ammatti-instituutin Kellonsoittajankadun toimipaikan naapurissa. Vastapäätä oppilaitosta sijaitsevat Kellonsoittajankadun päiväkoti ja Kerttulin alakoulu.

Vuoden ajan olen seurannut tupakoitsijoiden siirtymistä viereisten taloyhtiöiden edustoille. Ulkoilutan koiraani monta kertaa päivässä ja joudumme kiertämään tupakan tumppeja ja sylkiklimppejä täynnä olevat katuosuudet kaukaa. Sääliksi käy pieniä lapsia päiväkotiin ja kouluun kuljettavia vanhempia erityisen toimiva terveyskäyttäytymisen malli kun ei ole kyseessä. Sääliksi käy myös talonmiehiä, jotka joutuvat keräämään opiskelijoiden jättämät tumpit ja puhdistamaan jalkakäytävät. Ja tietysti kokonaan taloyhtiöiden kustannuksella.

Olen ihmetellyt syntynyttä tilannetta myös ammatti-instituutin rehtorille. Asialle ei kuulemma voi heidän puolestaan tehdä mitään. Edes tuhkakuppeja ei oppilaitos voi hankkia. Taloyhtiömme isännöitsijän mukaan tupakointia jalkakäytävillä ei voi kieltää.

Mikä neuvoksi? Tilanne on mielestäni pöyristyttävä, ja asuinympäristömme on kaikkea muuta, kuin hyvinvointiamme edistävä. Sivullisina ja lastemme kanssa joudumme joka päivä kärsimään tilanteesta. Tämäkö on todellakin ollut lainsäätäjien ja terveysviranomaisten tarkoitus?

Nimim. "As Oy Kivilinnan asukas"

Kumpi oli ensin, kysyntä vai tarjonta?

Kun poika on lähtenyt pyörremyrskyä muistuttavalla tavalla aamuvarhaisella kouluun ja perheen muut kaksi poikaa vielä loikoilevat laiskoina sängyssä ja sängyn alla, on hetki aikaa bloggaukseen. 

Olemme jo yli 20 vuoden ajan seuranneet, miten Andalucian ja lähemmin Fuengirolan palvelurakenne on radikaalisti muuttunut. Maailma näyttää tänään kerrassaan erilaiselta, kuin 1980-luvulla. Edesmennyt appiukkoni ei uskoisi, minkälaiseksi kaupunki on kehittynyt siitä pienestä kalastajakylästä, jossa hän ensimmäisiä kertoja vieraili 40 vuotta sitten. Ennen niin kalastus- ja maanviljelysvaltainen aurinkorannikko elää nyt turismista.

Suurin ulkomaalaisryhmä ovat englantilaiset. Mukana menossa ovat saksalaiset ja pohjoismaalaiset, erityisesti tanskalaiset ja tietysti suomalaiset. Sekalaista joukkoa hämmentävät Afrikasta saapuneet tummat miehet, sekatavarakauppoja ja ravintoloita pyörittävät aasialaiset ja yhä useammin katukuvassa näkyvät venäläiset ja muslimiperheet. Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana eli onko kysyntä muokannut tarjontaa vai päinvastoin?

Jotkut asiat ovat säilyneet ennallaan. Ainakin hiekkarannoilla eletään kuten ennenkin, ollaanhan aurinkorannikolla. Meressä käydään uimassa, rannalta keräillään kiviä ja kotiloita, aurinkoa otetaan ruskettumisen toivossa ja kärventymisen uhalla. Myös andalusialainen elämäntyyli näyttää säilyneen. Illalla valvotaan myöhään, siestan aikaan otetaan päiväunet. Ravintoloissa käydään koko suvun voimin syömässä, juomassa ja aikaa viettämässä. Perhe on elämän perusyksikkö, joka ei koskaan hylkää jäsentään. Jalkapallo on koko kansan urheilua. Hartaan katolilaisuuden voi havaita niin arjessa kuin juhlassa.

Suurin piirtein kaikki muu onkin sitten muuttunut. Ennen oli puhelinkioskeja ja valuutanvaihtopisteitä. Romaanit kaupittelivat käsitöitä kahviloissa ja kaduilla. Pieniä keramiikkapajoja myymälöineen oli siellä täällä. Fugesta pääsi laivalla Malagaan. Kulkukoiria oli kaikkialla. Kerjäläinen oli harvinainen näky. Polkupyörää ei omistanut kukaan. Kaikki ajelivat äänekkäillä mopoilla.

Sitten tulivat kaupungin keskustan ulkopuolelle hipermercadot ja valtavat ostos- ja viihtymiskeskukset. Rajallinen maa-alue on rakennettu miltei täyteen toinen toistaan hulppeampia hotelleja, huviloita ja puistoja sekä uusia urbanisaatioita ja asuntoalueita. Urheilukeskukset ja kuntosalit tarjoavat monipuolisia liikuntapalveluita. Vilkkaasta kaupungista löytyy joka lähtöön nettikahviloita ja langattomia internetverkkoja myyviä yrityksiä, lemmikkieläinten tarvikekauppoja ja eläinlääkäripalveluita. Tummaakin tummemmat nuoret miehet myyvät turisteille aurinkolaseja, kelloja ja laukkuja. Romaanit myyvät käsitöitään enää vain markkinoilla. Meille naisille kaupitellaan mitä moninaisempia hyvinvointi- ja kauneuspalveluita aina rakennekynsistä plastiikkakirurgisiin toimenpiteisiin. Uusia toimijoita ovat pikakuljetuspalvelut; mahtaakohan Correos palvella asiakkaitaan samoin, kuin Itella kotoSuomessa..? 

Koko ajan lisääntyvää liikenneongelmaa yritetään ratkaista kehittämällä julkista liikennettä; bussiliikenne lähialueille onkin lisääntynyt. Fillareita on kaikkialla, vain pyörätiet puuttuvat. Mopot ovat vaihtuneet skootereiksi. Rantaa ja kaupunkia siivotaan uutterasti. Poliiseja näkyy katukuvassa huomattavasti useammin, kuin Suomessa. Kerjäläisiä on enemmän, kuin koskaan ennen. Alueen työttömyysluvut ovat huipussaan.

Kai se on niin, että kysyntä luo tarjontaa. Mitä turistit ikinä keksivätkään haluta, sitä kohta on tarjolla siellä täällä. :) Olen monen muun koiraharrasajan tavoin jo muutaman vuoden ajan toivonut Fugeen koirapuistoa. Nyt semmoinenkin on tulossa; lupauksen antoi kaupungin pormestari Dia del Perro -tapahtumassa huhutikuussa. Lupauksen toteutumista odottelemaan jääden toivotan kaikille lämmintä kesää!

Rauhaisaa elämää sosiaalitoimen palveluyksiköiden lähipiirissä

Kotimme Fuengirolassa sijaitsee aivan kaupungin keskustan tuntumassa, vain kolme korttelia Välimeren rannasta. Alueen toisessa päässä on kauppahalli ja Renfen pääteasema. Taloyhtiömme vieressä toimii kaupungin eli ayuntamienton alainen eläkeläiskoti (suomalaisittain vanhainkoti), aikuisten kehitysvammaisten henkilöiden päiväkeskus ja erityislasten päivähoidon yksikkö. 

Oikeastaan koen olevani etuoikeutettu, kun saan päivittäin seurata aktiivista ja vireää ja eittämättä toimintakykyä edistävää toimintaa aivan naapurissamme. Perheen poikienkin mielestä on ihan kivaa, että kadulla on sosiaalista toimintaa, siitä ei kuulemma olen haittaa kenellekään. :) 

Talossa asuviin vanhuksiin en juuri ole kadulla törmännyt, mutta vanhainkodin ravintola houkuttelee lähiympärisössä asuvia ikäihmisiä menun perusteella monipuoliselle ja varsin edulliselle lounaalle. Sitä voisimme itsekkin mennä joku päivä kokeilemaan. Päiväkeskus pyörittää kirpparimyyntiä sekä hoitaa puutarhaa ja huolehtii mm. edustan jalkakäytävän siisteydestä. Erityislapset tulevat päivähoitoon vanhempiensa tai abuelojensa saattamina. Monta kertaa ollaan Nemon kanssa kuunneltu avoinna olevista ikkunoista kantautuvaa iloista puheen sorinaa ja laulua. 

Voi, kumpa pääsisi joskus mukaan tai edes kärpäsenä paikalle seuraamaan. Sen verran lujassa istuu ammattipersoona, jopa vuorotteluvapaalla. ¡Soleado de Primavera!

Aamulenkin ja täydellisen aamiaisen jälkeen

Reippaan aamulenkin sekä kahdesta kananmunasta ja juustosta valmistetun täydellisen omeletin jälkeen on hyvä hetki blogata. Varsinkin, kun on sunnuntai ja poika vielä puolen päivän aikaan lötköttää sängyssä.

No niin. Kirjoittaisinko tupakointikiellosta ja ihan kaikkialla ulkona leijuvasta tupakansavusta; espanjalaisten nuorten nopeasti kehittyneestä ylipainosta; ruokakauppojen pursuavista pulla- ja leivoshyllyistä; joka paikassa lymyävistä piilosokereista; karkkikaupoista? Kirjoittaisinko kaduilla ja rannalla asuvista kerjäläisistä; kulkukoirista ja koirien kurjasta kohtelusta?

Vai kirjoittaisinko sittenkin pienten alakoululaisten joka-aamuisesta marssista, johon osallistuvat madret, padret, abuelot ja abuelat? Kirjoittaisinko auringosta ja valosta; eloisista, tempperamenttisista ja ystävällisistä ihmisistä; jokapäiväisen arjen katolilaisuudesta ja hetken hiljentymisestä? Kirjoittaisinko upeista ja supertuoreista, vieläpä lähellä tuotetuista ruoka-aineista, joita saa erityisesti ja halleista? Kirjoittaisinko liikunnan ilo löytymisen merkeistä, elämän kiireettömyydestä ja päiväunista?

Näistä kustakin voisi bloggaukseni olla koostettu. Tyydyn vaan toteamaan, että saatan kirjoittaa jokaisesta aiheesta oman juttunsa. Nyt energiani menee Nemon odottamiseen. Enää yksi viikko jäljellä koiratonta elämää. Jess!

Kuvissa on otoksia sieltä täältä tammi-helmikuun ajalta.

Hyvää Ystävänpäivää!

Liikuntaa ja liikkumista

Muutaman viikon uudenlaisen elämän seurauksena ovat kaikki paikat (= lihakset) aivan kipeinä. Niin paljon ollaan liikuttu Fugessa. Aina aikaisemmin on käytössämme ollut auto, mutta tällä kertaa on toisin, ainakin toistaiseksi. Askeleita on kertynyt vaikka muille jakaa. Kävelemisen ja sauvakävelyn lisäksi olen käynyt pilateksessa, kuntojumpassa ja kokeillut kahvakuulailua. Myös Raoul on liikkunut, jos mahdollista, vieläkin enemmän, kuin ennen. Koulumatkaa on useampi kilometri ja skeitattu on joka päivä useita tunteja.


Täkäläisessä suotuisassa ilmastossa on vain harvoin päiviä, jolloin ei voi lähteä ulkoilemaan. Haasteena onkin, miten vahvistaa ja ylläpitää hiljalleen täällä löytyvää liikunnan iloa ja kuntoa sitten, kun palaamme Suomeen. Onneksi koira (kohta toivottavasti kaksi!) - tuo personal trainerini - pitää huolen päivittäisestä ulkoilusta. Tarvitaan vain vähän enemmän tehoa ja pidempiä matkoja, kuin tähän mennessä. Pelastuskoiraharrastusta on päivä päivältä aina vaan enemmän ikävä, ja Raoulilla on suunnitelmissa jatkaa tauolla ollutta agility-harrastusta.


Täällä ikääntyneetkin ihmiset pystyvät liikkumaan ulkona ilman, että tarvitse koko ajan pelätä liukastumista. Kaatumisia varmaan sattuu, mutta ilahtuneena pistin merkille eilen aamulenkillä Paseo Maritimolla, että myös espanjalaiset ovat löytäneet kävelysauvat! ¡Viva nordic walking!


Kuvassa pelataan petankkia (Pétangue). Meidän kulmille ikäihmisiä kokoontuu päivittäin siestan aikaan viettämään yhteistä pelihetkeä. Enemmistönä ovat espanjalaiset miehet, mutta myös muun maalaisia ja naisiakin näyttää olevan joukossa. Moniin kaupungin puistoihin on rakennettu pelikenttiä, josta voi päätellä, että kyseessä on suosittu harrastus.

Tänään on sunnuntai ja sataa

Españan Costa del Sol, eli tuttavallisemmin Aurinkorannikko, sijaitsee Välimeren rannalla ja rajoittuu Gatanniemen (Cabo de Gata, Almeriasta itään) ja Gibraltarin salmen väliin. Alue on yksi Málagan maakunnan ja koko Andalucían suosituimpia matkailukohteita. Andalucía on yksi Españan itsehallintoalueista, ja sen pääkaupunki on Sevilla. Turismi on yksi alueen tärkeimmistä elinkeinoista. (Lähde: www.espanjasi.com)

Syy Aurinkorannikon suosioon on ilman muuta sen leuto ilmasto. Keskilämpötila on 22ºC, ja aurinkoisia päiviä on vuodessa yli 300. Tammikuu on myös täällä talviaikaa ja pilvisiä päiviä on enemmän, kuin muina vuodenaikoina. Tänään on yksi sellainen ja lisäksi sataa. On siis mainio tilaisuus blogata.

Olemme olleet Raoulin kanssa täällä nyt kolme viikkoa. Koulunkäynti on lähtenyt hienosti käyntiin: vasta yksi läksyunohduslappu allekirjoitettu, joten tästä on hyvä jatkaa. :) Raoulille kokonaan uutta on ollut 40 minuutin kävelymatka kouluun, minkä takia fillarin ostamista harkittiin vakavasti. Siihen liittyvät vastuut eivät ilmeisesti houkutelleet pyörä kun pitäisi kantaa joka kerta ylös huoneistoomme. Juuri missään ei ole pyöräsuojia tai -telineitä. Kaikki, minkä jättää kadulle, varastetaan.

Heti ensimmäisenä koulupäivänä oli poika löytänyt uudet rullalautailevat kaverit. Skeittaamassa onkin käyty joka päivä ja liikuntatieteilijä-äiti on tyytyväisenä seurannut lapsensa varsin liikunnallista elämää. Melko monikulttuurinen tuo ryhmä myös on. Keskenään luokkakaverit puhuvat suomea. Ryhmän yksi poika käy ruotsalaista koulua ja on kotoisin siis Ruotsista. Hänen kanssaan Raoul puhuu ruotsia ja toiset pojat espanjaa. Melkoinen kielikylpy siis!

Itse aloitin Espanjaa tehokkaasti -kurssin Sofia-opistossa. Erona aikaisempiin käymiini kielikursseihin on se, että espanjaa opetetaan espanjaksi eikä suomeksi! Tuntuu, että kieli suorastaan tarttuu ja olenkin päättänyt, että kaiken normiasioimisen yritän hoitaa espanjaksi.... saa nähdä, miten onnistun!

Kuvissa on tähän astisia otoksia sieltä täältä: näkymä talviselle hiekkarannalle, Mijas-vuorelle ja taloyhtiömme pihalle; appelsiinipuissa hedelmät jo kypsyvät.

¡Hasta luego! 

 

Emt-elämää

Kaksin asuminen murkun kanssa on mysteriaa täynnänsä. Ainut vastaus, jonka saa asiaan, kuin asiaan on: "Emt."

Nukuitko hyvin? Emt. Mitä ruokaa haluaisit tänään syödä? Emt. Tuutko mukaan maleksimaan kirppismarkkinoille tuohon parin korttelin päähän? Emt. Onko sulla suunnitelmia tälle päivälle? Emt. Mitä tehdään, ostetaanko se fillari vai ei? Emt. Koska ajattelit nousta sängystä ylös? Emt. Onko sulla läksyjä? Emt. Mennäänkö varaamaan parturille aika? Emt. Minkälaista jugurttia ostan kaupasta? Emt.

Eli yhtä emt koko elämä. Ai niin. Emt = En mää vaan tiedä. :)

Nuukuuden huipentumaa?

Markkinoilta markkinoille käy turistin tie... Lenkkeilin pari päivää sitten katsastamaan Fugen Sunnntai-markkinat. Tiedäthän ne sellaiset, joissa jokainen myyjä myy samaa feikkitavaraa ja huonolaatuista roinaa, mutta ennen kaikkea kamalan halpaa. 

Joka tapauksessa ajattelin, että ainakin sukkia tarvitaan. Kolmet sukat olisivatkin maksaneet yhden euron, mutta totesin, ettei meidän kannata alkaa tehdä varastoa muutenkin ahtaisiin kaappeihimme. Seuraavaksi pysähdyin ihastelemaan trendikkäitä kelloja. Sellaisen olisi saanut vain muutamalla eurolla. Mutta sitten muistin aikaisemmat matkoilta tuodut kellot, jotka lojuvat laatikossa lähes käyttämättöminä. Sitten harkitsin uutta huivia. Ne näyttivät tekevän hyvin kauppansa, onhan täällä talvi ja lämmintä vaatetta tarvitaan. Mutta mutta. Omistan jo ennestäänkin melkomoisen kokoelman erilaisia huiveja, joista muutama matkasi mukanani myös tänne. Sitä paitsi kohtahan se primaverakin jo koittaa ja decolté saakoon aurinkoa D-vitamiinin varastoimisen nimissä. En ostanut huivia.

Lopputulos oli, että en ostanut mitään. No, rahathan siinä säästyivät ja askeleita kertyi mukavasti. Eikä hätää, tänään on Tiistai-markkinat, jotka ovat täällä kuuluisat. Eli sinne yrittämään uudelleen!

Kuvassa näkymä Välimerelle, kun aamu sarastaa.

p.s. Kävin piipahtamassa myös Lauantai-markkinoilla, jossa on tarjolla kierrätystavaraa ja joukossa myös antiikkia. Melkein ostin yhdestä pahvilaatikosta ihanaakin ihanamman koiranpennun... sitten muistin Nemon ja päätin jaksaa odottaa maaliskuuhun asti.

Espanjalaista elämänmenoa

Edellisestä bloggauksesta onkin jo kulunut tovi. Paljon on tapahtunut sillä välin. En kuitenkaan ryhdy kuromaan aukkoja umpeen, joten jatkan tästä, missä nyt olen.

Olen siis Fuengirolassa, meidän perheen Espanjan kodissa. Kun työelämässä on ollut jo yli 30 vuotta, tuntui tarpeelliselta hieman huilahtaa. Ymmärtäväinen työnantajani (ja puolisoni) mahdollisti vuorotteluvapaan, jonka tarkoituksena siis on auttaa ikääntyvää työntekijää jaksamaan urallaan vielä melkoisen tovin. Siis pidentää työuraa kuten nuo rakkaat poliitikot aina muistuttavat.

Täällä sitä sitten ollaan. Poika matkusti mukaan ja käy nyt yhden lukukauden verran Aurinkorannikon suomalaista koulua. Itse keskityn kaikkeen siihen, johon aikaisemmin ei ole tuntunut olevan aikaa. Etusijalla itseeni. Olen monessa eri yhteydessä todennut, että jos minulla olisi ollut yksikin lapsi enemmän, en olisi selviytynyt elämästäni ollenkaan.

Tänään on lauantai ja Loppiaisen takia koulupäivä. Eilisen sadepäivän jälkeen aurinko on jo noussut ja kohta kirmaan lenkille ja samalla ruokakauppaan. Askelmittarini seuraa retkilläni mukana ja voin kertoa, että kovin ovat eri päivät erilaiset. Yhtenä päivänä vain 6 000 askelta (= Loppiaisen lötkötyspäivä), toisena 20 000 askelta. Eilen 10 000 askelta, joka kyllä pitää laittaa tänään aika paljon paremmaksi. Eli reppu selkään ja menoksi! See You.