Aamulenkin ja täydellisen aamiaisen jälkeen

Reippaan aamulenkin sekä kahdesta kananmunasta ja juustosta valmistetun täydellisen omeletin jälkeen on hyvä hetki blogata. Varsinkin, kun on sunnuntai ja poika vielä puolen päivän aikaan lötköttää sängyssä.

No niin. Kirjoittaisinko tupakointikiellosta ja ihan kaikkialla ulkona leijuvasta tupakansavusta; espanjalaisten nuorten nopeasti kehittyneestä ylipainosta; ruokakauppojen pursuavista pulla- ja leivoshyllyistä; joka paikassa lymyävistä piilosokereista; karkkikaupoista? Kirjoittaisinko kaduilla ja rannalla asuvista kerjäläisistä; kulkukoirista ja koirien kurjasta kohtelusta?

Vai kirjoittaisinko sittenkin pienten alakoululaisten joka-aamuisesta marssista, johon osallistuvat madret, padret, abuelot ja abuelat? Kirjoittaisinko auringosta ja valosta; eloisista, tempperamenttisista ja ystävällisistä ihmisistä; jokapäiväisen arjen katolilaisuudesta ja hetken hiljentymisestä? Kirjoittaisinko upeista ja supertuoreista, vieläpä lähellä tuotetuista ruoka-aineista, joita saa erityisesti ja halleista? Kirjoittaisinko liikunnan ilo löytymisen merkeistä, elämän kiireettömyydestä ja päiväunista?

Näistä kustakin voisi bloggaukseni olla koostettu. Tyydyn vaan toteamaan, että saatan kirjoittaa jokaisesta aiheesta oman juttunsa. Nyt energiani menee Nemon odottamiseen. Enää yksi viikko jäljellä koiratonta elämää. Jess!

Kuvissa on otoksia sieltä täältä tammi-helmikuun ajalta.

Hyvää Ystävänpäivää!

Liikuntaa ja liikkumista

Muutaman viikon uudenlaisen elämän seurauksena ovat kaikki paikat (= lihakset) aivan kipeinä. Niin paljon ollaan liikuttu Fugessa. Aina aikaisemmin on käytössämme ollut auto, mutta tällä kertaa on toisin, ainakin toistaiseksi. Askeleita on kertynyt vaikka muille jakaa. Kävelemisen ja sauvakävelyn lisäksi olen käynyt pilateksessa, kuntojumpassa ja kokeillut kahvakuulailua. Myös Raoul on liikkunut, jos mahdollista, vieläkin enemmän, kuin ennen. Koulumatkaa on useampi kilometri ja skeitattu on joka päivä useita tunteja.


Täkäläisessä suotuisassa ilmastossa on vain harvoin päiviä, jolloin ei voi lähteä ulkoilemaan. Haasteena onkin, miten vahvistaa ja ylläpitää hiljalleen täällä löytyvää liikunnan iloa ja kuntoa sitten, kun palaamme Suomeen. Onneksi koira (kohta toivottavasti kaksi!) - tuo personal trainerini - pitää huolen päivittäisestä ulkoilusta. Tarvitaan vain vähän enemmän tehoa ja pidempiä matkoja, kuin tähän mennessä. Pelastuskoiraharrastusta on päivä päivältä aina vaan enemmän ikävä, ja Raoulilla on suunnitelmissa jatkaa tauolla ollutta agility-harrastusta.


Täällä ikääntyneetkin ihmiset pystyvät liikkumaan ulkona ilman, että tarvitse koko ajan pelätä liukastumista. Kaatumisia varmaan sattuu, mutta ilahtuneena pistin merkille eilen aamulenkillä Paseo Maritimolla, että myös espanjalaiset ovat löytäneet kävelysauvat! ¡Viva nordic walking!


Kuvassa pelataan petankkia (Pétangue). Meidän kulmille ikäihmisiä kokoontuu päivittäin siestan aikaan viettämään yhteistä pelihetkeä. Enemmistönä ovat espanjalaiset miehet, mutta myös muun maalaisia ja naisiakin näyttää olevan joukossa. Moniin kaupungin puistoihin on rakennettu pelikenttiä, josta voi päätellä, että kyseessä on suosittu harrastus.