25.3.2014

Turun keskustan tyhjeneminen jatkuu

Kävin pitkästä aikaa koiran kanssa päivälenkillä Turun keskustassa. Jotenkin on murheellista katsella, kun joka puolella on tyhjiä liiketiloja, vuokrattavina tai myytävinä.

Kauan aikaa sitten edesmenneiden appivanhempieni aikaisesta yritystoiminnasta ei ole kohta havaittavissa enää jälkeäkään. Siihen aikaan tärkeintä oli hankkia liikehuoneisto mahdollisimman keskeiseltä paikalta keskustasta. Sitten piti olla toimistohuone ja lankapuhelin. Toimistossa päivystettiin työpäivän ajan, sillä puhelimitse piti aina olla tavoitettavissa. Liikehuoneiston yhteyteen tarvittiin varastotilaa myytävien tavaroiden säilytykseen.

Sitten tulivat matkapuhelimet ja internet sillä seurauksella, että nykyään yritys voi toimia kokonaankin virtuaalisesti. Ja verkkokauppa kukoistaa. Nyt kysytään toimivia logistiikka- ja kuljetusratkaisuja; perinteisen kirje- ja pakettipostin rinnalle ovat tulleet pakettiautomaatit, MyPack, UPS, Matkahuolto jne.

Pitkään aikaan en ole seurannut, minkälaisia yrityksiä Turun ydinkeskustassa toimii. Kapakoita, pubeja, kebaberioita, pizzerioita, kahviloita. Kampaamoja, kynsistudioita ja erikoisia hyvinvontipalveluja tarjoavia liikkeitä. Kaikenmaailman vaatekauppoja. Leluliikkeitä ja kädentuotteita myyviä pikkukauppoja. Divareita. Yhteistä kaikille oli se, ettei päiväsaikaan kampaamoja lukuunottamatta asiakkaita näkynyt juuri missään.

Sitten edellisen päivälenkkini kaikonneet olivat ainakin puhelinoperaattorit ja kännykaupat. Pienet ruokakaupat hävisivät keskustasta jo vuosia sitten. Kalastustarvikkeita ei Turussa myy nykyään kait enää kukaan. Kauppakeskusten lisäksi vain kauppatori ja kauppahalli näyttävät vetävän ihmisiä. Joten sinne suuntasimme mekin.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Turkulaiset yrittäjät ovat siis vihdoin löytäneet tien Tampereelle! Johan siitä on kirjakin tehty ajat sitten.

Oili Harri (Harri-Lehtonen) kirjoitti...

Pahoittelen, mutta luulen turkuklaisten käyvän enää vain kauppa- ja ostoskeskuksissa. Vaikka eihän Tampereessa ole mitään vikaa... ;)