Olen ollut niin täynnä tätä koirallista elämääni, etten ole ymmärtänyt ajatella asiaa muiden, varsinkaan koirattomien kannalta. Olen unohtanut, että kaikki ihmiset eivät yli kaiken rakasta koiriani tai ole kiinnostunut ilmaisutreenimme yksityiskohdista. Tänään sain lisäksi tietää, että yksi pitkäaikainen tuttavani pelkää koiria ja erityisesti Rudia. Tämän asian hän sai kerrottua ikään kuin anteeksi pyydellen. Se sai minut ajattelemaan asiaa kokonaan uudesta näkökulmasta.
Se tuli pohtiessani selväksi, että minun tässä pitäisi pyytää anteeksi kaikilta niiltä, jotka eivät ole kehdanneet kertoa minulle koirapelostaan. En vaan ole tajunnut asiaa silloin, kun meillä on käynyt vieraita tai silloin, kun olen käynyt jonkun kanssa vaikkapa lenkillä. Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi kotiini ei ole ollut ryntäystä. Tuttavieni kaikkoamisen ajattelin johtuvan leskenvuodestani; ihmiset antavat olla rauhassa, kun eivät oikein osaa tukea eivätkä seurustella varsinkaan surullisen ihmisen kanssa. Koiraniko tässä syyllisiä ovatkin? Hups.
Niin tai näin. Joudun nyt tosissani miettimään sitä, tarvitseeko koirien olla ihan kaikissa tekemisissäni mukana. Toisaalta, olen tähän asti ollut sitä mieltä, että koirat ovat mukana kaikessa, mitä ikinä teenkin ja mihin menenkin. Hmm...
Kuvissa Rudi ja Nemo poseeraavat toukokuussa Vahdolla. Lisää kuvia on täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti