30.12.2012

Vuodenvaihteen askelmerkkejä Espanjassa

Yhteiskunnallinen taloustilanne ja ilmapiiri tulivat selviksi heti, kun saavuin Joulun alla Espanjaan. Täällä työttömyys on tasolla, jolla se ei aikaisemmin ole ollut. Työttömyysaste nousi uuteen ennätykseensä loppuvuonna ollen nyt 25 %. Espanjan lamaksi syvenevä taantuma on jättänyt joka neljännen espanjalaisen ilman työtä. 

Ja se näkyy kaikkialla. Pari päivää sitten tulleessa TV-dokumentissa kerrottiin, että Espanjaa vaivaa asuntokupla ja sen puhkeaminen, mikä on ajanut maan pankit vaikeuksiin. Kyse on asuntojen lisäksi myös muunlaisesta julkisesta rakentamisesta ja sen ylilyönneistä.

Tyhjiä liikehuoneistoja on kaikkialla. Monet vanhat tutut ravintolat ovat lopettaneet. Ja kaduilla riittää kerjäläisiä. Kuulin pari päivää sitten, että romanialaisten kerjääminen olisikin järjestäytynyttä. Kun annat roposen sitä ilmeisen aidosti tarvitsevalle, joutuukin kerjääjä tilittämään vaivaiset tulonsa mafialle. Mihinkään ei enää voi luottaa, edes kerjääjään.

Lehdet kirjoitavat huolissaan, että joulumyynti on aikaisempiin vuosiin verrattuna laskenut useita prosentteja. Ihmiset hankkivat joululahjansa aasialaisista halpismarketeista ja afrikkalaisista basaareista. Miten mahtaa käydä aitojen espanjalaisten ja andalusialaisten perinne- ja erikoismyymälöiden? Kohta meidät kaikki ympäröi kiinasta tuotu huonotasoinen ja ah niin tarpeeton roina.

Tavallisen espanjalaisen kannalta pahinta kuitenkin on masentunut ilmapiiri. Tulevaisuuteen ei jakseta luottaa, toivoa ei ole. Joka toinen nuori on ilman työtä. Isovanhempien pienellä eläkkeellä saattaa joutua elämään koko perhe; työttömät lapset ja lastenlapset.

En oikein tiedä, voinko olla tilanteeseen "tyytyväinen" vai en. Hintataso on selvästi laskenut sitten viime käytini. Esimerkiksi ravintolahinnat ovat laskeneet. Syöminen ja juominen on ainakin 30-40 % edullisempaa, kuin Suomessa. Pienelläkin suomalaisella eläkkeellä tai työttömyyskorvauksella tulee täällä hyvin toimeen. Esimakua siitä sain jo kohta pari vuotta sitten, kun tuloni romahtivat vuorotteluvapaan aikana. Vuorottelukorvaus on jota kuinkin 75 % laskennallisesta työttömyyskorvauksesta.

Ja vielä. Jos olet perinyt ylimääräistä omaisuutta, etkä tiedä mitä sillä tekisit: nyt kannattaa vakavasti harkita huoneiston hankkimista täältä. Tarjontaa on yllin kyllin. Kohtuukokoisia huoneistoja kysytään vuokrattaviksi, joten kyse olisi myös kannattavasta sijoituksesta.

Niin tai näin. Onneksi yksi asia on varma. Euroopan suotuisinta ilmastoa ei voi ottaa espanjalaisilta pois. Se on syy, miksi minäkin täällä viihdyn. Olenkin päättänyt, että jos onnistun vanhenemaan eläkeikään saakka, muutan Fugeen pysyvästi ja aloitan täällä neljännen elämäni.

Kuvassa uusi liikeidea. Turistit rakastavat hyvinvointipalveluita, tässä todellinen innovaatio. Vai onko sittenkin kyse ikivanhasta parannuskeinosta, joka vaan on somistettu nykyaikaan sopivaksi?



Ei kommentteja: