Tämä on nyt neljäs kotimme, jossa saan kyyneleet silmissäni tyhjentää vaatekaappeja Heikin poismenon jälkeen. Itkettää koko ajan, kun muistelen kaikkia niitä tulevaisuuden suunnitelmiamme, jotka liittyivät tähän ihanaan paikkaan. Fuengirolassa vietimme mukavia ja rentoja yhteisiä aikoja ja aina ajattelimme pääsevämme tänne sitten, kun työelämästä olisi ollut aika siirtyä seuraavaan elämävaiheeseen. Siitä unelmasta on ollut ehkä kaikkein vaikein luopua.
Yhtään ei ole joulufiilis. Matkalle lähteminen oli tikkuista. Joulukortteja en jaksanut lähettää. Joululahjoja en juurikaan hankkinut. Jouluruokia en ole laittanut. Joulumusiikkia en ole halunnut kuunnella. Ja kuin kohtalon johdatuksesta, avasin autossa vahingossa Jouluradion ja sieltä tuli tämä kappale, Paula Koivuniemen joululaulu "Toive":
"Yksin valvoen, valot tähtien
yössä kimmeltää, muistan ystävää.
Kun tästä kuljettiin, sä sanoit mulle niin
vierelles aina jään vaik joudun lähtemään.
Vain jouluyö nyt kuulla saa mun toiveen hiljaisen,
jos vielä oisit vierelläin, ois joulu ikuinen.
Kai kuulet toiveen tään, jäi susta elämään.
Niin kauniit muistot, jotka aina jouluna mä nään.
Vain jouluyö nyt kuulla saa mun toiveen hiljaisen,
kun kuljet siellä jossakin tiellä enkelten.
Jos kuulet toiveen mun, niin ehkä rauhoitun,
kun rakkauden tunnen suuren sun.
Pienen kynttilän sulle sytytän.
Lumeen valkoiseen nimesi mä teen.
Kai toive jokaisen on lahja rakkauden.
Kun kaiken joskus kadottaa, sen joulu tuoda saa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti