Työ- ja elinkeinotoimisto osaa ja auttaa

Tämä on ehdottomasti vähintäänkin yhden bloggauksen väärtti. Kohta viisikymppinen lähisukulaiseni joutui pari vuotta sitten työttömäksi yli 20 vuoden työsuhteen jälkeen elintarvikealan yrityksen heikenneestä markkinatilanteesta seuranneiden yt-neuvottelujen tuloksena. 


Sinällään tilanne ei ollut kovinkaan harvinainen, mutta erityisiä haasteita kuvioon toi se, että sukulaisellani on syntymästään asti ollut dysfasia, joka on seurannut häntä koko hänen elämänsä ajan. Ne lukijat, jotka eivät tiedä, mistä on kyse, voivat etsiä lisätietoa esimerkiksi täältä. Tuolle aikaisemmin afasiaksi, sittemmin dysfasiaksi ja nykyisin kielelliseksi erityisvaikeudeksi kutsutun toimintakykyä rajoittavan vamman vaikutus on yksilöllinen. Sukulaiseni ongelmat ovat lieviä, mutta jotakin niistä kertoo invaliditeettiprosentti, joka hänellä on 40. 


Työntekijänä sukulaiseni oli aina tunnollinen, tarkka, terve ja lojaali työnantajaansa kohtaan. Koska hänellä ei ole omia lapsia, ei työnantajaa koskaan rasitettu myöskään äitiyslomilla, hoitovapailla tai lasten sairauksilla. Mutta koko ajan tietoteknistyvä tehdastyö toi kuitenkin erityisisä haasteita vammaiselle työntekijälle, ja sukulaiseni tarvitsikin sopeuttavia toimia. Ne suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä työterveyshuollon kanssa. Mutta se ei tainnut olla työnantajalle mieleen, sillä sukulaiseni irtisanottiin muiden ikääntyvien työntekijöiden joukossa.


Sitten seurasi ihan samat asiat, kuin kaikille muillekin työttömäksi jääneille. Työ- ja elinkeinotoimistoon piti ilmoittautua työnhakijaksi. Toivoa ei kauheasti ollut, sillä samanlaisia yt-neuvottelutuloksia kuultiin eri puolilta Suomea. Koska sukulaisellani on siis kielellinen erityisvaikeus, hän ohjautui jo heti alussa ammatillisen kuntoutuksen ertityispalveluihin. Oli tärkeää pohtia, millainen työ tai koulutus hänelle sopii; onko tarpeen harkita ammatin vaihtoa; mitä taloudellista ja muuta apua voi saada; tarvitaanko kuntoutusta. Ammatillisen kuntoutuksen palveluista vastaavat erikoistyövoimaneuvojat ja ammatinvalintapsykologit. Kuntoutussuunnittelun palvelut sisältävät aina henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta. 


Kuluneiden kahden vuoden aikana otti erikoistyövoimaneuvoja sukulaiseni työnhakuprosessin haltuun, tuiki ja valoi uskoa ja auttoi kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja asioissa. Varsinaisia kuntoutuspalveluita ei tarvittaisi, mutta soveltuvia mahdollisia  työpaikkoja piti tarkkaan arvioida. Useampia työkokeilujakin tehtiin. 


Ja tänään se tapahtui. Sain iltapäivällä viestin, että sukulaiseni aloittaa pysyvässä työpaikassa parin viikon kuluttua. Valtavasti tsemppiä uuteen työhön, mutta erityinen kiitos Työ-ja elinkeinotoimiston väelle!

Hyvää Uutta Vuotta!

¡Feliz Año Nuevo 2012 a todos Ustedes!

En ymmärrä metsästystä vaikka kuinka yrittäisin

Facebookissa käytiin hiljan lyhyt ja ajatuksia herättävä ajatustenvaihto peurojen kaatamisesta. Kaikkien  meidän ihailtavaksemme tarjottiin video, jossa mäyräkoira ensin ajaa peuraa metsästäjien näköpiiriin. Video päättyy laukauksiin ja peuran kuolemaan. Video on löydettävissä myös netistä.

Perusteluna metsästykselle ovat liikennekuolemat peurakannan lisääntymisen ja hyvinvoinnin seurauksena. Riista- ja hirvieläinten, suurpetojen ja hylkeiden kantoja pitää säädellä, niin olen lukenut. Esimerkiksi peura kannattaa kaataa itse, että saa sen lautaselleen mieluummin, kuin että se tarjoiltaisiin auton tuulilasin kautta. Ymmärrän tämän.

Tarkalleen ottaen en kuitenkaan ota kantaa itse peuroihin tai muihin riistaeläimiin, niiden määrään, liikenneonnettomuuksien todennäköisyyteen, onnettomuuksissa vammautuneisiin ihmisiin jne. Metsästyksen oikeutus ja etiikka kiinnostaa. En ole kasvissyöjä, en kannata eläinten tehotuotantoa, enkä silti voisi ampua nisäkästä ruokapöytääni. Yhtälö vaikuttaa kestämättömältä enkä haluaisi sulkea silmiäni tältä epäloogisuudelta. Samaan aikaan mietityttää myös se, että Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan uhanalaisia riistanisäkkätä ovat ahma, susi, karhu, ilves hilleri, majava, norppa, metsäpeura, saukko ja metsäjänis. Säälin syvästi niitä petoeläimiä, jotka vahingossa joutuvat metsästyskoirien ja ihmisten tielle. Mitään eläintä ei niin paljon vihata ja pelätä, kuin sutta.

Kaikki edellä kirjoitettu on vain tosiasioiden kiertämistä, eikä muuta itse asiaa. Sen kanssa on siis vain jatkettava elämää. Mutta sitä en ymmärrä, että mikä on se ohi kiitävän hetken kestävä ajatus metsästäjällä, joka ensin luontoystävänä ja eränkävijänä ihailee peuran kauneutta ja herkkyyttä ja silmän räpäyksessä painaa liipasinta ampuen tuon kauneuden kuolleeksi. Onko se tunne ilo, riemu, onnistuminen, jahdin päättymisen tuoma helpottuminen vai mikä? Minun tunteeni on suru. Suru siitä, että eläimet ja ihmiset emme ilmeisesti pysty elämään rinnakkain ilman, että ihmisen pitää tilanteeseen puuttua ja määritellä, kenellä on oikeus elämään ja kenellä ei.

Syksy

Liekkö syynä syksyisen harmaa keli ulkona, mutta näin sunnuntai-aamuna on vaan jotenkin haikea olo. Ihan on pakko postata tänne lempirunoni, Lauri Pohjanpään Syksy.

"Kaksi vanhaa, vanhaa varista

nuokkuu hiljaa pellon aidalla.

Ruskea on rinta kaisliston,

taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

"Kurkikin jo lähti", veljelleen

toinen virkkaa niinkuin itsekseen.

Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin

"niin maar; lähti", sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.

Järven pintaan sade soittelee.

Sukii siivenselkää toisen pää.

Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy.

Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy

yli pellon musta kynnöksen.

Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista

nuokkuu aatoksissaan aidalla.

"täytyy tästä...", toinen havahtuu,

lentoon verkkaisesti valmistuu.

"Käyhän taaskin tarinoimassa.

Oli oikein hauska tavata."

Opiskelijoiden tupakointi naapuruston riesaksi

Kohta tasan vuosi sitten opiskelijoiden tupakointi oppilaitosten alueilla kiellettiin. Lain sisältämä perimmäinen ajatus on sinänsä kannatettava, mutta tupakointikiellon seuraukset eivät. Asun Turun ammatti-instituutin Kellonsoittajankadun toimipaikan naapurissa. Vastapäätä oppilaitosta sijaitsevat Kellonsoittajankadun päiväkoti ja Kerttulin alakoulu.

Vuoden ajan olen seurannut tupakoitsijoiden siirtymistä viereisten taloyhtiöiden edustoille. Ulkoilutan koiraani monta kertaa päivässä ja joudumme kiertämään tupakan tumppeja ja sylkiklimppejä täynnä olevat katuosuudet kaukaa. Sääliksi käy pieniä lapsia päiväkotiin ja kouluun kuljettavia vanhempia erityisen toimiva terveyskäyttäytymisen malli kun ei ole kyseessä. Sääliksi käy myös talonmiehiä, jotka joutuvat keräämään opiskelijoiden jättämät tumpit ja puhdistamaan jalkakäytävät. Ja tietysti kokonaan taloyhtiöiden kustannuksella.

Olen ihmetellyt syntynyttä tilannetta myös ammatti-instituutin rehtorille. Asialle ei kuulemma voi heidän puolestaan tehdä mitään. Edes tuhkakuppeja ei oppilaitos voi hankkia. Taloyhtiömme isännöitsijän mukaan tupakointia jalkakäytävillä ei voi kieltää.

Mikä neuvoksi? Tilanne on mielestäni pöyristyttävä, ja asuinympäristömme on kaikkea muuta, kuin hyvinvointiamme edistävä. Sivullisina ja lastemme kanssa joudumme joka päivä kärsimään tilanteesta. Tämäkö on todellakin ollut lainsäätäjien ja terveysviranomaisten tarkoitus?

Nimim. "As Oy Kivilinnan asukas"

Kumpi oli ensin, kysyntä vai tarjonta?

Kun poika on lähtenyt pyörremyrskyä muistuttavalla tavalla aamuvarhaisella kouluun ja perheen muut kaksi poikaa vielä loikoilevat laiskoina sängyssä ja sängyn alla, on hetki aikaa bloggaukseen. 

Olemme jo yli 20 vuoden ajan seuranneet, miten Andalucian ja lähemmin Fuengirolan palvelurakenne on radikaalisti muuttunut. Maailma näyttää tänään kerrassaan erilaiselta, kuin 1980-luvulla. Edesmennyt appiukkoni ei uskoisi, minkälaiseksi kaupunki on kehittynyt siitä pienestä kalastajakylästä, jossa hän ensimmäisiä kertoja vieraili 40 vuotta sitten. Ennen niin kalastus- ja maanviljelysvaltainen aurinkorannikko elää nyt turismista.

Suurin ulkomaalaisryhmä ovat englantilaiset. Mukana menossa ovat saksalaiset ja pohjoismaalaiset, erityisesti tanskalaiset ja tietysti suomalaiset. Sekalaista joukkoa hämmentävät Afrikasta saapuneet tummat miehet, sekatavarakauppoja ja ravintoloita pyörittävät aasialaiset ja yhä useammin katukuvassa näkyvät venäläiset ja muslimiperheet. Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana eli onko kysyntä muokannut tarjontaa vai päinvastoin?

Jotkut asiat ovat säilyneet ennallaan. Ainakin hiekkarannoilla eletään kuten ennenkin, ollaanhan aurinkorannikolla. Meressä käydään uimassa, rannalta keräillään kiviä ja kotiloita, aurinkoa otetaan ruskettumisen toivossa ja kärventymisen uhalla. Myös andalusialainen elämäntyyli näyttää säilyneen. Illalla valvotaan myöhään, siestan aikaan otetaan päiväunet. Ravintoloissa käydään koko suvun voimin syömässä, juomassa ja aikaa viettämässä. Perhe on elämän perusyksikkö, joka ei koskaan hylkää jäsentään. Jalkapallo on koko kansan urheilua. Hartaan katolilaisuuden voi havaita niin arjessa kuin juhlassa.

Suurin piirtein kaikki muu onkin sitten muuttunut. Ennen oli puhelinkioskeja ja valuutanvaihtopisteitä. Romaanit kaupittelivat käsitöitä kahviloissa ja kaduilla. Pieniä keramiikkapajoja myymälöineen oli siellä täällä. Fugesta pääsi laivalla Malagaan. Kulkukoiria oli kaikkialla. Kerjäläinen oli harvinainen näky. Polkupyörää ei omistanut kukaan. Kaikki ajelivat äänekkäillä mopoilla.

Sitten tulivat kaupungin keskustan ulkopuolelle hipermercadot ja valtavat ostos- ja viihtymiskeskukset. Rajallinen maa-alue on rakennettu miltei täyteen toinen toistaan hulppeampia hotelleja, huviloita ja puistoja sekä uusia urbanisaatioita ja asuntoalueita. Urheilukeskukset ja kuntosalit tarjoavat monipuolisia liikuntapalveluita. Vilkkaasta kaupungista löytyy joka lähtöön nettikahviloita ja langattomia internetverkkoja myyviä yrityksiä, lemmikkieläinten tarvikekauppoja ja eläinlääkäripalveluita. Tummaakin tummemmat nuoret miehet myyvät turisteille aurinkolaseja, kelloja ja laukkuja. Romaanit myyvät käsitöitään enää vain markkinoilla. Meille naisille kaupitellaan mitä moninaisempia hyvinvointi- ja kauneuspalveluita aina rakennekynsistä plastiikkakirurgisiin toimenpiteisiin. Uusia toimijoita ovat pikakuljetuspalvelut; mahtaakohan Correos palvella asiakkaitaan samoin, kuin Itella kotoSuomessa..? 

Koko ajan lisääntyvää liikenneongelmaa yritetään ratkaista kehittämällä julkista liikennettä; bussiliikenne lähialueille onkin lisääntynyt. Fillareita on kaikkialla, vain pyörätiet puuttuvat. Mopot ovat vaihtuneet skootereiksi. Rantaa ja kaupunkia siivotaan uutterasti. Poliiseja näkyy katukuvassa huomattavasti useammin, kuin Suomessa. Kerjäläisiä on enemmän, kuin koskaan ennen. Alueen työttömyysluvut ovat huipussaan.

Kai se on niin, että kysyntä luo tarjontaa. Mitä turistit ikinä keksivätkään haluta, sitä kohta on tarjolla siellä täällä. :) Olen monen muun koiraharrasajan tavoin jo muutaman vuoden ajan toivonut Fugeen koirapuistoa. Nyt semmoinenkin on tulossa; lupauksen antoi kaupungin pormestari Dia del Perro -tapahtumassa huhutikuussa. Lupauksen toteutumista odottelemaan jääden toivotan kaikille lämmintä kesää!

Rauhaisaa elämää sosiaalitoimen palveluyksiköiden lähipiirissä

Kotimme Fuengirolassa sijaitsee aivan kaupungin keskustan tuntumassa, vain kolme korttelia Välimeren rannasta. Alueen toisessa päässä on kauppahalli ja Renfen pääteasema. Taloyhtiömme vieressä toimii kaupungin eli ayuntamienton alainen eläkeläiskoti (suomalaisittain vanhainkoti), aikuisten kehitysvammaisten henkilöiden päiväkeskus ja erityislasten päivähoidon yksikkö. 

Oikeastaan koen olevani etuoikeutettu, kun saan päivittäin seurata aktiivista ja vireää ja eittämättä toimintakykyä edistävää toimintaa aivan naapurissamme. Perheen poikienkin mielestä on ihan kivaa, että kadulla on sosiaalista toimintaa, siitä ei kuulemma olen haittaa kenellekään. :) 

Talossa asuviin vanhuksiin en juuri ole kadulla törmännyt, mutta vanhainkodin ravintola houkuttelee lähiympärisössä asuvia ikäihmisiä menun perusteella monipuoliselle ja varsin edulliselle lounaalle. Sitä voisimme itsekkin mennä joku päivä kokeilemaan. Päiväkeskus pyörittää kirpparimyyntiä sekä hoitaa puutarhaa ja huolehtii mm. edustan jalkakäytävän siisteydestä. Erityislapset tulevat päivähoitoon vanhempiensa tai abuelojensa saattamina. Monta kertaa ollaan Nemon kanssa kuunneltu avoinna olevista ikkunoista kantautuvaa iloista puheen sorinaa ja laulua. 

Voi, kumpa pääsisi joskus mukaan tai edes kärpäsenä paikalle seuraamaan. Sen verran lujassa istuu ammattipersoona, jopa vuorotteluvapaalla. ¡Soleado de Primavera!