18.2.2015

Meri ei mennytkään jäähän, merkillistä!

Talviloman vietto mökillä Rymättylässä taitaa meillä olla jo perinne. Koirien kanssa on niin kovin vaivatonta, kun tarvitsee vain avata ulko-ovi, että pääsevät ulos. Kaupungissa koirien kanssa käydään monta kertaa päivässä remmilenkeillä, siksi täällä olevasta vapaudesta saa nauttia täysin sydämin.

Illalla on pimeää ja hiljaista, mökkikausi ei vielä ole alkanut. Vastarannalla ei näy valoja, eikä sieltä kantaudu ääniä. Kuuluu vain tuulen ujellus puissa ja merellä ja kakluuniuunissa rätisevä tuli. Se tarjoaa hetken hiljentymiselle ja rauhoittumiselle, mikäli vaan malttaa olla kuuntelematta musiikkia.

Tänä talvena ollaan ollut mökillä ehkä vähemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Lieneekö ikääntymisen mukanaan tuomaa mukavuudenhalua? Niin tai näin, ilmeisesti siitä syystä myös metsähiiret ovat ensimmäisiä kertoja löytäneet tiensä mökkiin. Viritin syksyllä hiirenloukkuja, sillä koirien takia en voi laittaa myrkkyansoja. Pari ensimmäistä hiirtä kokikin joulun alla kohtalonsa. Mutta mikä ihme on, että nyt löysin loukut lauenneina ja ilman saalista? Olen parin viime vuoden aikana saanut opetella kaikenlaisia kummallisia taitoja asioissa, joita en ollenkaan hallitse. Hiirien metsästys kuuluu niihin, joten pakko on uudelleen perehtyä ansan viritykseen seuraavaa kertaa varten.

Monena talvena meri on mennyt jäähän vasta helmikuussa. Nyt ei ole pienintäkään merkkiä siihen suuntaan. Onkohan tämä vain normaalin vaihtelua vai ilmaston lämpenemistä? Vesi on kuitenkin tosi kylmää ja silmä tarkkana saa vahtia Tossua, ettei se ryntää veteen. Rannasta pysytellään mahdollisimman kaukana ja keskitytään mieluummiin lähes lumettoman pihan haravointiin. Ja riekkumiseen; pyreneläisen pitää saada juosta, kiipeilla, hyppiä, juosta, kiipeillä...

Pitkästä aikaa tänään paistaa aurinko! Kuvia Nemosta ja Tossusta, mistäpä muustakaan!













5.2.2015

Kohta lintu lentää pesästä

Sinne läks lapseni, kirjoittamaan. Tänään alkoivat virallisesti kevään yo-kirjoitukset. Meillä vauhtia otettiin jo syksyllä, mutta parin aineen kohdalla kuulemma on yritettävä korottaa arvosanaa.

Elävästi on tullut mieleen myös oma yo-kevät. Minulla kirjoitukset menivät enemmän tai vähemmän vasemmalla kädellä, mutta onnekseni ihan hyvin tuloksin. Aika kului tanssiharrastuksen parissa ja seurustelukuvioissa. Ja jo ennen, kuin sain yo-tutkintopaperin, olin päässyt opiskelemaan. Valmistuin fysioterapeutiksi 2,5 vuotta myöhemmin kohta täytettyäni 21 vuotta.

Kun pari vuotta myöhemmin lähdin jatko-opintoihin yliopistoon, oli aika kätevää pystyä rahoittamaan opinnot toimimalla yksinyrittäjänä neurologisesti sairaiden ja vammaisten lasten kuntoutuksessa. Opiskelupaikkakunnalla toimin usean vuoden ajan kahden lapsen fysioterapeuttina. Kerran toinen lapsista keskeytti harjoittelun ja totesi "Miten sulla voi olla noin vihreät silmät?" Vieläkin muistan lämmöllä perheitä, joihin sain tutustua ja joille sain antaa ammatillista tukea ja ohjausta. Mistä tämäkin muisto putkahti mieleeni?

Ammatin hankkimista olen omallekin lapselleni markkinoinut, sillä akateemisten työttömyys on lisääntynyt vuosi vuodelta. On hyvä olla joku käytännön ammatti, jos ei heti pääse toiveopiskelupaikkaan tai ei työllisty valmistumisen jälkeen. Sain myytyä tämän ajatuksen, mutta siitä kirjoitan kokonaan oman bloggauksensa.

Alla on kaksi valmistujaiskuvaa elämäni varrelta. Toinen Turun Tuomiokirkon portailta ja toinen muistaakseni Hotelli Ikituurista (nykyisin Caribia). Korjaa, jos muistan väärin.





10.1.2015

Besserwissereitä riittää koirapiireissä

Olin päättänyt ottaa viime vuosien henkilökohtaisen matalalentoni jälkeen astetta positiivisemman näkökulman elämääni. Se ei tule luonnostaan, joten töitä on tehtävä joka päivä. On niin paljon helpompaa sukeltaa takaisin surkeuden suohon, kuin nähdä asioissa valoisia puolia. Onneksi perheeni on tukenani, ja elämäni on kaikin puolin jo helpottunut.

Mutta vaikka työ- ja perhe-elämässä positiivista näkökulmaa pystyykin yhä enemmän ja enemmän soveltamaan, riittää koiraharrastusten maailmassa ihmetyksiä. Siellä jyräävät "besserwisserit".

He sanovat aamenen jokaiseen keskusteluun lähes mistä aiheesta tahansa. He ovat eräänlaisia kaikkien-asioiden-erikoisasiantuntijoita. He tuntevat koirasi paremmin, kuin sinä itse. He tietävät ratkaisun kenen tahansa koiran käytösongelmaan. He hallitsevat kaikki mahdolliset harrastuslajit. He tietävät, mikä koirakko sopii mihinkin lajiin. He tietävät, minkälainen koira sinulle parhaiten sopii. Ja näiden ihmehenkilöiden kanssa ei kannata antautua minkäänlaiseen ajatustenvaihtoon, varsinkaan somessa. Häviät joka tapauksessa, tahdot sitä tai et. Ja aika usein näiden besserwissereiden omilla koirilla on monenlaisia ongelmia ja parannettavaa käytöksessä.

No juu. Olen elämäni aikana monta kertaa todennut, miten totta onkaan vanha sananparsi suutarin lasten huonoista kengistä. Pitää tässäkin tapauksessa paikkansa!

Kuvissa mun perheeni. <3





15.11.2014

Niitä näitä - on syksy!

Syksy on jo pitkällä ja mökillä valmistaudutaan talven tuloon. Kun ei ole enää talonmiestä, saan itse hoitaa kaikki pakolliset asiat. Kajakki piti kantaa ylös (tässä Poitsu auttoi, kun ei kehdannut kieltäytyä), rannasta kannoin irtotavarat pois, kesäkeittiö oli laitettava uinumaan ja kaikki vesisaavit tyhjentää. Mökkimakin tyhjennys odottaa vielä tekijäänsä. Puutarhasta ei ollut huolta, sillä kahteen vuoteen en ole viljellyt mitään, enkä ole tuonut kesäkukkia kasteltaviksi.

Soutuveneen laita meni kaksi vuotta sitten rikki ja koko kesä meni sen korjaamisen suunnittelussa, mutta ei edennyt toteutukseen asti. Homma jäi loppujen lopuksi tekemättä, joten eipä ole huolta veneiden talvisuojauksesta. Toteuttamatta jäi myös mökin terassin kaiteiden maalaus. Jääköön ne ensi kesään. Nyt saa lumi ja jää tulla.

Mukavaa syksyä kaikille!







28.9.2014

Kuvia Kustavin kesämökistä

Yhden elämänvaiheen päättyminen on toisen alku. Vanhempieni rakennuttama hirsimökki Kustavin Pleikilässä siirtyy huomenna uusille omistajille. Tämä lamppu ostettiin paikallisen kalastajatilan huutokaupassa vuonna 1963. Lampun uusi elämä alkaa nyt Rymättylässä. Muut kuvat on otettu vuosi sitten kauniina kesäpäivänä ja jäävät viimeiseksi muistoksi perheen rakkaasta kesäpaikasta.