Hyvää Ystävänpäivää!

Kohta lintu lentää pesästä

Sinne läks lapseni, kirjoittamaan. Tänään alkoivat virallisesti kevään yo-kirjoitukset. Meillä vauhtia otettiin jo syksyllä, mutta parin aineen kohdalla kuulemma on yritettävä korottaa arvosanaa.

Elävästi on tullut mieleen myös oma yo-kevät. Minulla kirjoitukset menivät enemmän tai vähemmän vasemmalla kädellä, mutta onnekseni ihan hyvin tuloksin. Aika kului tanssiharrastuksen parissa ja seurustelukuvioissa. Ja jo ennen, kuin sain yo-tutkintopaperin, olin päässyt opiskelemaan. Valmistuin fysioterapeutiksi 2,5 vuotta myöhemmin kohta täytettyäni 21 vuotta.

Kun pari vuotta myöhemmin lähdin jatko-opintoihin yliopistoon, oli aika kätevää pystyä rahoittamaan opinnot toimimalla yksinyrittäjänä neurologisesti sairaiden ja vammaisten lasten kuntoutuksessa. Opiskelupaikkakunnalla toimin usean vuoden ajan kahden lapsen fysioterapeuttina. Kerran toinen lapsista keskeytti harjoittelun ja totesi "Miten sulla voi olla noin vihreät silmät?" Vieläkin muistan lämmöllä perheitä, joihin sain tutustua ja joille sain antaa ammatillista tukea ja ohjausta. Mistä tämäkin muisto putkahti mieleeni?

Ammatin hankkimista olen omallekin lapselleni markkinoinut, sillä akateemisten työttömyys on lisääntynyt vuosi vuodelta. On hyvä olla joku käytännön ammatti, jos ei heti pääse toiveopiskelupaikkaan tai ei työllisty valmistumisen jälkeen. Sain myytyä tämän ajatuksen, mutta siitä kirjoitan kokonaan oman bloggauksensa.

Alla on kaksi valmistujaiskuvaa elämäni varrelta. Toinen Turun Tuomiokirkon portailta ja toinen muistaakseni Hotelli Ikituurista (nykyisin Caribia). Korjaa, jos muistan väärin.

Besserwissereitä riittää koirapiireissä

Olin päättänyt ottaa viime vuosien henkilökohtaisen matalalentoni jälkeen astetta positiivisemman näkökulman elämääni. Se ei tule luonnostaan, joten töitä on tehtävä joka päivä. On niin paljon helpompaa sukeltaa takaisin surkeuden suohon, kuin nähdä asioissa valoisia puolia. Onneksi perheeni on tukenani, ja elämäni on kaikin puolin jo helpottunut.

Mutta vaikka työ- ja perhe-elämässä positiivista näkökulmaa pystyykin yhä enemmän ja enemmän soveltamaan, riittää koiraharrastusten maailmassa ihmetyksiä. Siellä jyräävät "besserwisserit".

He sanovat aamenen jokaiseen keskusteluun lähes mistä aiheesta tahansa. He ovat eräänlaisia kaikkien-asioiden-erikoisasiantuntijoita. He tuntevat koirasi paremmin, kuin sinä itse. He tietävät ratkaisun kenen tahansa koiran käytösongelmaan. He hallitsevat kaikki mahdolliset harrastuslajit. He tietävät, mikä koirakko sopii mihinkin lajiin. He tietävät, minkälainen koira sinulle parhaiten sopii. Ja näiden ihmehenkilöiden kanssa ei kannata antautua minkäänlaiseen ajatustenvaihtoon, varsinkaan somessa. Häviät joka tapauksessa, tahdot sitä tai et. Ja aika usein näiden besserwissereiden omilla koirilla on monenlaisia ongelmia ja parannettavaa käytöksessä.

No juu. Olen elämäni aikana monta kertaa todennut, miten totta onkaan vanha sananparsi suutarin lasten huonoista kengistä. Pitää tässäkin tapauksessa paikkansa!

Kuvissa mun perheeni. <3

Hau hau Hauskaa Joulua!

Niitä näitä - on syksy!

Syksy on jo pitkällä ja mökillä valmistaudutaan talven tuloon. Kun ei ole enää talonmiestä, saan itse hoitaa kaikki pakolliset asiat. Kajakki piti kantaa ylös (tässä Poitsu auttoi, kun ei kehdannut kieltäytyä), rannasta kannoin irtotavarat pois, kesäkeittiö oli laitettava uinumaan ja kaikki vesisaavit tyhjentää. Mökkimakin tyhjennys odottaa vielä tekijäänsä. Puutarhasta ei ollut huolta, sillä kahteen vuoteen en ole viljellyt mitään, enkä ole tuonut kesäkukkia kasteltaviksi.

Soutuveneen laita meni kaksi vuotta sitten rikki ja koko kesä meni sen korjaamisen suunnittelussa, mutta ei edennyt toteutukseen asti. Homma jäi loppujen lopuksi tekemättä, joten eipä ole huolta veneiden talvisuojauksesta. Toteuttamatta jäi myös mökin terassin kaiteiden maalaus. Jääköön ne ensi kesään. Nyt saa lumi ja jää tulla.

Mukavaa syksyä kaikille!

Kuvia Kustavin kesämökistä

Yhden elämänvaiheen päättyminen on toisen alku. Vanhempieni rakennuttama hirsimökki Kustavin Pleikilässä siirtyy huomenna uusille omistajille. Tämä lamppu ostettiin paikallisen kalastajatilan huutokaupassa vuonna 1963. Lampun uusi elämä alkaa nyt Rymättylässä. Muut kuvat on otettu vuosi sitten kauniina kesäpäivänä ja jäävät viimeiseksi muistoksi perheen rakkaasta kesäpaikasta.

Fuengirolassa all by myself

Tämän bloggauksen olisi tietysti voinut kirjoittaa paikan päältäkin. Mutta liian kuumassa on vaikeaa ajatella mitään. Vaikka Suomessa on ollut kylmän alkukesän jälkeen helteistä ja sitä on saanut harjoitella, on Fuengirolassa auringonpaahde vieläkin intensiivisempi. Päivät vain soljuivat toinen toisensa perään ja aika sai kulua. Nyt istun lentokoneessa ja kiitos nykytekniikan, tämänkin ajan saan vietettyä kirjoittamisen parissa.

Raoulin isovanhempien 1980-luvulla hankkima huoneisto Fuengirolassa on aktiivisessa käytössä. On ollut ilo todeta, että monet tuttavat menevät sinne viettämään lomiaan aina uudestaan. Meidän kannalta on vain hyvä, ettei asunto ole kovin pitkiä aikoja tyhjillään. Mutta emme halua antaa sitä kokonaan vuokralle, sillä silloin emme itse koskaan pääsisi käymään pikkukodissamme. Toistaiseksi olemme sidotut työn ja lukion loma-aikoihin. Näin tänä vuonna, ensi vuodesta ei voi tietää. Vaikka mennyt viikko kuluikin lähinnä siivotessa ja paikkoja tsekatessa, oli hyvää aikaa myös rentoutumiseen ja hiekkarannalla kävelemiseen ja varpaiden huuhtelemiseen Välimeressä.

Huoneisto on vieläkin lähes alkuperäisessä asussaan, muutoksia ei ole tehty. Seinät ja katto maalautettiin muutamia vuosia sitten, myös huonekaluja, kodinkoneita ja tekstiilejä on uusittu tarpeen mukaan. Toivottavasti lähivuosina saadaan aikaiseksi toteuttaa pitkään suunnitteilla ollut keittiöremontti. Lattia kaipaisi uutta klinkkeriä ja seinät laattoja uusista kaapistoista nyt puhumattakaan.

Lensin tällä kertaa Norwegianilla. Matkajärjestelyt sujuivat hyvin, vaikkakin jouduttuani vaihtamaan alkuperäistä matkapäivääni, sain maksaa lähes kestämättömän lisäsumman uudesta lentolipusta. Alunperin olin varannut koiralle paikan lentokoneen ruumaan, mutta sitä en voinut enää peruuttaa, kun Nemo jäikin kotiin. Mahtoivatkohan myydä koirapaikan kahteen kertaan? 

Ja koirista tulikin mieleen, että ainakin kovin vaikeaksi ja melkein mahdottomaksi on lentoyhtiö tehnyt mahdollisuuden antaa palautetta. Nettisivuilta en löydä mitään kohtaan, jonne voisin kirjoittaa. Syy palautteeseen on se, että odottaessani Malagassa jonkun verran myöhässä ollutta konetta seurasin, kun lentokoneeseen mukaan tulevat koiraboksit seisoivat lentokentällä ainakin puolen tunnin ajan täydessä auringonpaisteessa. Uskoisin ilman lämpötilan yltäneen jonnekin 35 - 45 asteen väliin, joten koirien paistaminen auringossa oli mielestäni verrattavissa eläinsuojelurikokseen. Hyvä, ettei Nemo ollut mukanani, sillä olisin koko lennon ajan huolesta sekaisin. 

Kynttilät Heikille, Mummolle ja Taatalle

Jalkaterapiaa 1

Jalkaterapiaa 2

Jalkaterapiaa 3

Näkymä parvekkeelta

Horisontti on kadonnut

Vanha asemarakennus toimii Turisti-infona

Miehet pelaavat

Superkuu