Elävästi on tullut mieleen myös oma yo-kevät. Minulla kirjoitukset menivät enemmän tai vähemmän vasemmalla kädellä, mutta onnekseni ihan hyvin tuloksin. Aika kului tanssiharrastuksen parissa ja seurustelukuvioissa. Ja jo ennen, kuin sain yo-tutkintopaperin, olin päässyt opiskelemaan. Valmistuin fysioterapeutiksi 2,5 vuotta myöhemmin kohta täytettyäni 21 vuotta.
Kun pari vuotta myöhemmin lähdin jatko-opintoihin yliopistoon, oli aika kätevää pystyä rahoittamaan opinnot toimimalla yksinyrittäjänä neurologisesti sairaiden ja vammaisten lasten kuntoutuksessa. Opiskelupaikkakunnalla toimin usean vuoden ajan kahden lapsen fysioterapeuttina. Kerran toinen lapsista keskeytti harjoittelun ja totesi "Miten sulla voi olla noin vihreät silmät?" Vieläkin muistan lämmöllä perheitä, joihin sain tutustua ja joille sain antaa ammatillista tukea ja ohjausta. Mistä tämäkin muisto putkahti mieleeni?
Ammatin hankkimista olen omallekin lapselleni markkinoinut, sillä akateemisten työttömyys on lisääntynyt vuosi vuodelta. On hyvä olla joku käytännön ammatti, jos ei heti pääse toiveopiskelupaikkaan tai ei työllisty valmistumisen jälkeen. Sain myytyä tämän ajatuksen, mutta siitä kirjoitan kokonaan oman bloggauksensa.
Alla on kaksi valmistujaiskuvaa elämäni varrelta. Toinen Turun Tuomiokirkon portailta ja toinen muistaakseni Hotelli Ikituurista (nykyisin Caribia). Korjaa, jos muistan väärin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti