21.12.2013
21.11.2013
Suursiivous suunnitteilla, mutta siis vasta suunnitteilla!
Raoul lähtee tulevana lauantaina ystävänsä perheen kanssa purjehtimaan pariksi viikoksi Karibianmerelle. Sen sijaan, että kauhistelen täällä kotomaassa kaikkea sitä, mitä matkalla voisi tapahtua on minulla kolme toimintavaihtoehtoa. Olen kerrankin Helsingissä pidempiä työjaksoja. Otan rennosti. Siivoan.
Ei varmaankaan ole yllättävää, että olen päättänyt hyödyntää ajan siihen, että siivoan kotiamme vähän perusteellisemmin. En muista, milloin olen tehnyt Joulun alla suursiivouksen. Erityisen haastavaa on kaappien sisällön inventoiminen ja karsiminen, erityisesti vaatteiden. Muutenkin haluaisin päästä eroon kaikista niistä tavaroista, joita olen "aina inhonnut". Mainiota materiaalia kirpputorille!
Kuva on otettu Tain l´Hermitagesta Ranskasta syyskuussa. Ja tuosta mykkyrästä muistin, että en ole kirjoittanut mitään elämys-viinimatkastani. Teen sen heti, kun olen ensin saanut Poitsun matkaan.
Ei varmaankaan ole yllättävää, että olen päättänyt hyödyntää ajan siihen, että siivoan kotiamme vähän perusteellisemmin. En muista, milloin olen tehnyt Joulun alla suursiivouksen. Erityisen haastavaa on kaappien sisällön inventoiminen ja karsiminen, erityisesti vaatteiden. Muutenkin haluaisin päästä eroon kaikista niistä tavaroista, joita olen "aina inhonnut". Mainiota materiaalia kirpputorille!
Kuva on otettu Tain l´Hermitagesta Ranskasta syyskuussa. Ja tuosta mykkyrästä muistin, että en ole kirjoittanut mitään elämys-viinimatkastani. Teen sen heti, kun olen ensin saanut Poitsun matkaan.
28.9.2013
Kynttilätervehdys Heikille
Kävin 16.9.2013 sytyttämässä perheen vanhan tavan mukaan muistokynttilän, nyt Heikille, kirkossa Tain l´Hermitagessa, Pohjois-Rhonessa, Ranskassa.
12.8.2013
Mennyttä puolisoani muistaen
Takanani on vaikea vuosi. Tänä samana päivänä vuosi sitten menetin täysin yllättäen rakkaani. Yhdessä hetkessä koko elämäni meni sekaisin, aikaisemmin niin turvallinen pohja arjesta putosi pois. Ei ollut enää yhteistä elämää tai tulevaisuudensuunnitelmia, ainoastaan menneisyys ja muistot. Jäljelle jäi outo yksinäisyys.
Shakespeare on sanonut, että “It’s better to have loved and lost than never to have loved at all.”
Haluan kovasti ajatella, että tuo olisi totta. Mutta ikävä ja suru eivät hellitä. Itku on herkässä vieläkin, ja mennyt puolisoni on mielessäni jokaisena päivänä. Kaj Chydenius sävelsi vuonna 1966 tämän runon elokuvaan Käpy selän alla. Sanat koskettavat. Ehkä seuraava vuosi on jo vähän helpompi?
Laulu kuolleesta rakastetusta
"Minä kuljen yksinäin,
on kuollut rakastettuni.
On kuollut koko kaupunki,
on linnut vaienneet.
Tuota miestä rakastin niin,
hänen suutaan, hänen silmiään,
hänen käsiään, hänen sydäntään.
On suru jäänyt vain,
on suru jäänyt vain.
Tutuilla kaduilla
on autiota, pimeää.
Ei varjot enää yhteen jää,
ei helise soittimet.
Noita katuja rakastin niin
ja taloja niiden varsilla
ja puita niiden reunoilla,
kun kuljin kanssasi,
kun kuljin kanssasi.
Sinun unesi pitkä on,
on sakea viini unien
ja pimeys unen metsien.
Et toista reunaa näe.
Sinne minua houkutat
yhä syvemmälle luoksesi,
yhä lähemmäksi luoksesi
sen metsän uumeniin,
sen metsän uumeniin."
(Marja-Leena Mikkola 1966, Lauluja 1979)
Laulu kuolleesta rakastetusta
Shakespeare on sanonut, että “It’s better to have loved and lost than never to have loved at all.”
Haluan kovasti ajatella, että tuo olisi totta. Mutta ikävä ja suru eivät hellitä. Itku on herkässä vieläkin, ja mennyt puolisoni on mielessäni jokaisena päivänä. Kaj Chydenius sävelsi vuonna 1966 tämän runon elokuvaan Käpy selän alla. Sanat koskettavat. Ehkä seuraava vuosi on jo vähän helpompi?
Laulu kuolleesta rakastetusta
"Minä kuljen yksinäin,
on kuollut rakastettuni.
On kuollut koko kaupunki,
on linnut vaienneet.
Tuota miestä rakastin niin,
hänen suutaan, hänen silmiään,
hänen käsiään, hänen sydäntään.
On suru jäänyt vain,
on suru jäänyt vain.
Tutuilla kaduilla
on autiota, pimeää.
Ei varjot enää yhteen jää,
ei helise soittimet.
Noita katuja rakastin niin
ja taloja niiden varsilla
ja puita niiden reunoilla,
kun kuljin kanssasi,
kun kuljin kanssasi.
Sinun unesi pitkä on,
on sakea viini unien
ja pimeys unen metsien.
Et toista reunaa näe.
Sinne minua houkutat
yhä syvemmälle luoksesi,
yhä lähemmäksi luoksesi
sen metsän uumeniin,
sen metsän uumeniin."
(Marja-Leena Mikkola 1966, Lauluja 1979)
Laulu kuolleesta rakastetusta
11.8.2013
.jpg)
10.8.2013
Navigaattori tiesi aina, miten löydetään perille
Kuten blogin kuva vihjaa, on elämässäni oikean reitin löytäminen nyt tärkeämpää, kuin koskaan ennen. Lateraali- ja kardinaalimerkit kertovat, mistä kannattaa mennä niin, ettei ajaudu karille.
Tämä kuva on otettu noin 12 vuotta sitten. Olemme Itämerellä matkalla jonnekin, mutta minne, en valitettavasti muista. Kuva kertoo Heikistä kaiken oleellisen. Meri ja reimarit. Navigointia merikartta sylissä. Sateen uhkaa. Pelastusrengas turvaa antamassa.
Purjehdimme Neferititillä monta vuotta ja ennen sitä Grosse Freiheitillä. Molemmat purjeveneet olivat Avanceja; ensimmäinen 24 ja jälkimmäinen 33 -jalkainen 7/8 rikattu. Ne oli rakennettu purjehtimista varten.
Heikki oli kippari isolla K:lla. Koskaan emme joutuneet ongelmiin ja aina löysimme sinne, minne halusimmekin. Tuohon aikaan ei ollut navigaattoreita (tai ne olivat vasta tulossa). Purjehtiminen perustui tuulten ja meren tuntemukseen, kartanlukutaitoon, navigointiosaamiseen ja haluun purjehtia merellä. Meitä ei juurikaan kiinnostanut ajan viettäminen vierasevenesatamissa.
Nyt muistelen tuota aikaa lämmöllä ja olen tyytyväinen, ettei enää tarvitse lähteä merelle kelissä kuin kelissä. Ikääntyminen on tuonut mukanaan mukavuudenhalun.
"Meri jäljet lyö luontoon. Vaot kallion, ne aalto tehnyt on."
Tämä kuva on otettu noin 12 vuotta sitten. Olemme Itämerellä matkalla jonnekin, mutta minne, en valitettavasti muista. Kuva kertoo Heikistä kaiken oleellisen. Meri ja reimarit. Navigointia merikartta sylissä. Sateen uhkaa. Pelastusrengas turvaa antamassa.
Purjehdimme Neferititillä monta vuotta ja ennen sitä Grosse Freiheitillä. Molemmat purjeveneet olivat Avanceja; ensimmäinen 24 ja jälkimmäinen 33 -jalkainen 7/8 rikattu. Ne oli rakennettu purjehtimista varten.
Heikki oli kippari isolla K:lla. Koskaan emme joutuneet ongelmiin ja aina löysimme sinne, minne halusimmekin. Tuohon aikaan ei ollut navigaattoreita (tai ne olivat vasta tulossa). Purjehtiminen perustui tuulten ja meren tuntemukseen, kartanlukutaitoon, navigointiosaamiseen ja haluun purjehtia merellä. Meitä ei juurikaan kiinnostanut ajan viettäminen vierasevenesatamissa.
Nyt muistelen tuota aikaa lämmöllä ja olen tyytyväinen, ettei enää tarvitse lähteä merelle kelissä kuin kelissä. Ikääntyminen on tuonut mukanaan mukavuudenhalun.
"Meri jäljet lyö luontoon. Vaot kallion, ne aalto tehnyt on."
16.7.2013
Koirallinen elämä ei olekkaan kaikkien juttu
Ihanista koiristani Nemosta ja Rudista on muotoutunut elämäni ehdoton keskipiste. Vapaa-aikani täytän erilaisilla harrastuksilla, jotka liittyvät pääasiassa koiriin. Ihan pienessä roolissa on orastava viiniharrastus, mutta siitä kirjoitan toisella kertaa.
Olen ollut niin täynnä tätä koirallista elämääni, etten ole ymmärtänyt ajatella asiaa muiden, varsinkaan koirattomien kannalta. Olen unohtanut, että kaikki ihmiset eivät yli kaiken rakasta koiriani tai ole kiinnostunut ilmaisutreenimme yksityiskohdista. Tänään sain lisäksi tietää, että yksi pitkäaikainen tuttavani pelkää koiria ja erityisesti Rudia. Tämän asian hän sai kerrottua ikään kuin anteeksi pyydellen. Se sai minut ajattelemaan asiaa kokonaan uudesta näkökulmasta.
Se tuli pohtiessani selväksi, että minun tässä pitäisi pyytää anteeksi kaikilta niiltä, jotka eivät ole kehdanneet kertoa minulle koirapelostaan. En vaan ole tajunnut asiaa silloin, kun meillä on käynyt vieraita tai silloin, kun olen käynyt jonkun kanssa vaikkapa lenkillä. Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi kotiini ei ole ollut ryntäystä. Tuttavieni kaikkoamisen ajattelin johtuvan leskenvuodestani; ihmiset antavat olla rauhassa, kun eivät oikein osaa tukea eivätkä seurustella varsinkaan surullisen ihmisen kanssa. Koiraniko tässä syyllisiä ovatkin? Hups.
Niin tai näin. Joudun nyt tosissani miettimään sitä, tarvitseeko koirien olla ihan kaikissa tekemisissäni mukana. Toisaalta, olen tähän asti ollut sitä mieltä, että koirat ovat mukana kaikessa, mitä ikinä teenkin ja mihin menenkin. Hmm...
Kuvissa Rudi ja Nemo poseeraavat toukokuussa Vahdolla. Lisää kuvia on täällä.
Olen ollut niin täynnä tätä koirallista elämääni, etten ole ymmärtänyt ajatella asiaa muiden, varsinkaan koirattomien kannalta. Olen unohtanut, että kaikki ihmiset eivät yli kaiken rakasta koiriani tai ole kiinnostunut ilmaisutreenimme yksityiskohdista. Tänään sain lisäksi tietää, että yksi pitkäaikainen tuttavani pelkää koiria ja erityisesti Rudia. Tämän asian hän sai kerrottua ikään kuin anteeksi pyydellen. Se sai minut ajattelemaan asiaa kokonaan uudesta näkökulmasta.
Se tuli pohtiessani selväksi, että minun tässä pitäisi pyytää anteeksi kaikilta niiltä, jotka eivät ole kehdanneet kertoa minulle koirapelostaan. En vaan ole tajunnut asiaa silloin, kun meillä on käynyt vieraita tai silloin, kun olen käynyt jonkun kanssa vaikkapa lenkillä. Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi kotiini ei ole ollut ryntäystä. Tuttavieni kaikkoamisen ajattelin johtuvan leskenvuodestani; ihmiset antavat olla rauhassa, kun eivät oikein osaa tukea eivätkä seurustella varsinkaan surullisen ihmisen kanssa. Koiraniko tässä syyllisiä ovatkin? Hups.
Niin tai näin. Joudun nyt tosissani miettimään sitä, tarvitseeko koirien olla ihan kaikissa tekemisissäni mukana. Toisaalta, olen tähän asti ollut sitä mieltä, että koirat ovat mukana kaikessa, mitä ikinä teenkin ja mihin menenkin. Hmm...
Kuvissa Rudi ja Nemo poseeraavat toukokuussa Vahdolla. Lisää kuvia on täällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)