Kyypäivitys

Meidän mökillä on aina ollut käärmeitä. Kyitä ja rantiksia. Kyy on nostanut päänsä terassin lautojen välistä, luikahtanut jalkojen vierestä tiehensä, rantakäärmeet ovat hyörineet kasvihuoneen ympärillä ja nahat on käyty vaihtamassa kasvihuoneessa sisällä. Kyyt ovat erityisesti viihtyneet puiden hakkuupaikalla. Ja nämä kaikki siis mökin lähiympäristössä. Olen aina asetellut lapioita sopiviin paikkoihin, että saisin käytyä kyyn kimppuun heti sen havaittuani. Inhoan ja pelkään kyitä koirien, en itseni tai aikanaan kumisaappaat jaloissa juoksevan lapsen puolesta. Mutta tänä kesänä kaikki on toisin.

Ostin toukokuussa 4 käärmekarkottinta, jotka asensin mökin ympärille. Niiden toiminta perustuu ultraääneen. Netin keskustelupalstoilta voi nopeasti todeta, etteivät karkottimet toimisi, mutta meillä yhtään ainoaa käärmettä ei ole havaittu toukokuun jälkeen. Kop, kop, kop...

http://www.ikh.fi/fi/kaarme-ja-myyra-karkotin-ultraaani---impulssi-kemhk004

Yhden tuolin tarina

Tämän tuolin mukana muistot tulvahtavat mieleen. Joskus vuosia sitten olimme ulkoiluttamassa Nemoa Fugessa lähikortteleiden alueella. Roskiksen vierestä löysimme andalusilaistyyppisen hylätyn ja huonokuntoisen tuolin. Se kannettiin kotiin ja aloitimme tuunauksen. Pinta hiottiin ja maalattiin. Malgasta käytiin hakemassa nahkaa, jolla uusittiin istuinosa. Puklia piti löytää jostakin, en muista mistä, että saatiin nahka kiinitettyä. Tässä tulos. Hyvä istua edelleen ja niin meidän tyyliin sopiva!

Äitienpäivän aattona

Äitienpäivässä on jotakin maagista. Yhtään en liioittele, kun sanon, että äidiksi tuleminen oli elämäni merkittävin asia. Toisille ikätovereilleni lapsien saaminen kävi helposti ja itsestään selvästi. Minun tarinani ei mennyt niin. Kun aikanaan olimme valmiit täydentämään perhettämme, ei se onnistunutkaan. Mutta kun vuosien jälkeen sain lopulta vihdoin kokea äitiyden, ei mikään muu enää tuntunut samalta, kuin ennen. 

Mikään tunne ei ole niin syvä, kuin rakkaus omaa lasta kohtaan.

On hienoa, että äitejä juhlitaan kerran vuodessa. Mutta sen sijaan, että on onnistunut kasvattamaan tusinan verran jälkeläisiä haluan erityisesti onnitella niitä äitejä, jotka ovat onnistuneet yhdistämään perheen, lasten kasvatuksen, opiskelun, harrastukset ja haasteellisen työelämän ja luomaan ammatillisen uran. Äitinä voi olla niin monella tavalla, ja äiti voi olla lapsilleen niin monenlaisena mallina.

Olen nyt mökillä viettämässä ihanan kesäistä viikonvaihdetta ja siivoilemassa kaappeja. Vanhat lastenlelut tuovat mieleeni Tove Janssonin Muumipappa ja meri -kirjan, joka auttaa päättämään tämän äitienpäiväjuttuni. Muumipappa: "Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan."

Aurinkoista Äitienpäivää kaikenlaisille äideille!

Ensimmäinen Äitienpäiväni mökillä. Raoul on 9 vrk vanha. 

Vuoden toisena päivänä

Kuvia mökiltä vuoden toisena päivänä.

Hyvää Uutta Vuotta 2016!

Rakastin isääni

Tänään on Isänpäivä, joten on sopiva hetki muistella omaa isää.

Olin isän tyttö. Rakastin hänen älykkyyttään, sivistyneisyyttään, lämpöään ja avarakatseisuuttaan. Hän opetti minut tanssimaan; liitelimme usein olohuoneen lattialla musiikin tahdissa. Hän ei painostanut missään esim. kouluun tai ammatinvalintaan liittyvissä asioissa. Voi olla, että hänen elämässään oli niin paljon haasteita, ettei pikkuisiin yksityiskohtiin ollut aikaa juuttua. Äitini kuolema ja isoveljeni vaikea murrosikä saivat kaiken huomion.

Isäni syntyi ja vietti nuoruutensa Etelä-Pohjanmaalla, mutta kemian opiskelut yliopistossa veivät hänet Helsinkiin. Turkuun hän muutti yhdessä äitini kanssa, ja tänne he perustivat perheen ensimmäisen kodin. Isoveljeni oli jo syntynyt Vihdissä opskelija-asuntoon, mutta me muut sisarukset synnyimme Turussa. Äitini perusti Turkuun oman hammaslääkärivastaanoton, ja isä meni työhön sairaalaan. Ammatillisen uransa isä tekikin sairaalakemistinä, ensin TYKSissä ja sitten Turun Kaupunginsairaalassa.

Isä oli intohimoinen musiikinharrastaja ja amatööriviulisti. Musiikin parissa hän kohtasi äitinikin. Hän oli opiskelijoiden sinfoniaorkesterin pianosolistina ja isäni ykkösviulistina. Kuulemma rakkaus syttyi silloin! Muistan myös ne monet kerrat, kun kamarimusiikki ja vieraat täyttivät kotimme. Isäni rakasti juhlien järjestämistä ja ruoan valmistusta.

Mutta surukseni isäni elämä jäi liian lyhyeksi. Vasta 39-vuotiaana hän jäi yllättäen leskeksi ja neljän lapsen yksinhuoltajaksi, sisareni oli silloin vasta 4-vuotias. En vieläkään ymmärrä, miten isä selviytyi ja sai perheen elämän jatkumaan. Isä kuoli vaikeaan sairauteen 56-vuotiaana.

Isäni rakasti valkoisia kukkia. Tämän herkän kesäkukan lähetän hänelle tänään.

Tytär ja isä.

Matkalla Fugessa: jalkaparat huutavat hoosiannaa

Jalkaparkani ovat kokeneet kammottavan elintapamuutoksen. Aina ennen niin mukava ja passiivinen elämä tukevissa kengissä on vaihtunut päinvastaiseksi. Pikkulihakset huutavat hoosiannaa nyt, kun ressukat joutuvat aktiivisesti tekemään töitä upottavassa hiekassa. Ei tähän mitään podologeja tarvita!

Mun personal trainerini antoi kaksi ohjetta: kävele paljon ja syö aamiainen. Compeedien avulla pystyin kävelemään aamuruuhkaisen Paseo Maritimon (todellakin, se oli täynnä aamulenkkeileviä ihmisiä!) päähän meiltä itään ja palaamaan takaisin hiekkarantaa pitkin. Huomenna vuorossa on Sohailin linna.

Maisema on ennallaan.

Näkymä parvekkeelta.

Ei pilviä eikä tuulta lännessä.

Mutta Malagan suunnalla on pilvirintama.

Jalkajumppa 1

Jalkajumppa 2

Jalkajumppa 3

Vielä eivät auringonpalvojat ole vallanneet rantoja.

Jalkajumppa 4

Jalkajumppa 5

"...

Samaan aikaan pinnalla oli kohu alkanut

Onko suosittu rokkitähti hukkunut

Rannalta löytyi ainoastaan vanha rannekello

Ja vaateparsi hälle kuulunut

Ei pysynyt pinnalla Karjalainen

Mä nään jo otsikon

Hän lienee saanut Kristianin kohtalon

Siis levymyyntiä vauhdittaakseen

Uransa aallonpohjassa

lavastanut hukkumakuolon

..."   

Saas nähdä, ulottuuko sade meille asti. Yhtään ei
haittaisi vähentämään tätä kuumuutta.

Muistopäivä

Tänään muistan sitä, kun elämäni yllättäen muuttui peruuttamattomasti kolme vuotta sitten. <3

Sieniretkellä saalis ei ole tärkein

Kului kolme vuotta, että vihdoin sain toimeksi käydä katsomassa, mitä mökkimaastomme perinteisille sienipaikoille kuuluu. Aaslassa sienimetsiä riittää, mutta yllättäen saaliimme jäi kovin vaatimattomaksi. Onneksi omalla pihalla oleva kanttarellikasvattamo on tuottanut satoa jo monta viikkoa.

Kaikki vanhat polut olivat tallella. Niillä näyttää selvästi olevan käyttäjiä, kaksi- ja nelijalkaisia. Polut tuovat metsässä epämääräistä turvallisuuden tunnetta, varmuudella ei pääse eksymään. Tosin en ole koskaan eksynyt mihinkään, en kaupunkiin, metsään enkä merelle.

Lähdimme etsimään tatteja. Muistelin yhtä syksyä enemmän, kuin vuosikymmen sitten, kun onnistuimme löytää suurien tammien alta korillisen tammenherkkutatteja. Nyt tateista ei näkynyt jälkeäkään. Olin etuajassa tai auttamattomasti myöhässä. Mutta eipä näkynyt paljon muitakaan sieniä.

Se tuli kuitenkin todistettua, että Tossu reagoi metsäkauriiseen. Kun eläin lähti karkuun melkein nenän alta, lähti Tossu loikkimaan perään. Näytti ihan siltä, että Tossu olisi ollut kauris itse. Yllättävää oli se, että vaikka Nemo vahtii ponnekkaasti tonttiamme, se ei lähtenyt perään.

Uudet ojat.

Nemo seuraa polkua.

Metsän peikko?

Tammia joka puolella.

Yksi vanhimmista tammista.

Näkymä lounaaseen: Kimo.

Kanervat kukkivat.

Kielet pitkällä, on kuuma.

Tossu vauhdissa.

Vähän aikaa paikallaan.

Toisenkin kuvan ehti ottaa.

Vauhdikas kiipeily kallioilla jatkuu.

Kalliokoira.

Mikään paikka ei ole liian vaikea.

Nemokin messissä.

Puita.

Lisää puita.

Nemoa tuskin erottaa mustikanvarpujen joukosta.

Mustikoita.

Lisää mustikoita.

Koti häämöttää.

Takaisin omalla pihalla.

Vesi maistuu.

Saalis - ei voi rehvastella.