Tänään on Isänpäivä, joten on sopiva hetki muistella omaa isää.
Olin isän tyttö. Rakastin hänen älykkyyttään, sivistyneisyyttään, lämpöään ja avarakatseisuuttaan. Hän opetti minut tanssimaan; liitelimme usein olohuoneen lattialla musiikin tahdissa. Hän ei painostanut missään esim. kouluun tai ammatinvalintaan liittyvissä asioissa. Voi olla, että hänen elämässään oli niin paljon haasteita, ettei pikkuisiin yksityiskohtiin ollut aikaa juuttua. Äitini kuolema ja isoveljeni vaikea murrosikä saivat kaiken huomion.
Isäni syntyi ja vietti nuoruutensa Etelä-Pohjanmaalla, mutta kemian opiskelut yliopistossa veivät hänet Helsinkiin. Turkuun hän muutti yhdessä äitini kanssa, ja tänne he perustivat perheen ensimmäisen kodin. Isoveljeni oli jo syntynyt Vihdissä opskelija-asuntoon, mutta me muut sisarukset synnyimme Turussa. Äitini perusti Turkuun oman hammaslääkärivastaanoton, ja isä meni työhön sairaalaan. Ammatillisen uransa isä tekikin sairaalakemistinä, ensin TYKSissä ja sitten Turun Kaupunginsairaalassa.
Isä oli intohimoinen musiikinharrastaja ja amatööriviulisti. Musiikin parissa hän kohtasi äitinikin. Hän oli opiskelijoiden sinfoniaorkesterin pianosolistina ja isäni ykkösviulistina. Kuulemma rakkaus syttyi silloin! Muistan myös ne monet kerrat, kun kamarimusiikki ja vieraat täyttivät kotimme. Isäni rakasti juhlien järjestämistä ja ruoan valmistusta.
Mutta surukseni isäni elämä jäi liian lyhyeksi. Vasta 39-vuotiaana hän jäi yllättäen leskeksi ja neljän lapsen yksinhuoltajaksi, sisareni oli silloin vasta 4-vuotias. En vieläkään ymmärrä, miten isä selviytyi ja sai perheen elämän jatkumaan. Isä kuoli vaikeaan sairauteen 56-vuotiaana.
Isäni rakasti valkoisia kukkia. Tämän herkän kesäkukan lähetän hänelle tänään.
 |
| Tytär ja isä. |
